No alarms and no surprises

Totesin tänään, paistaessani Hetskun huomisia synttäri- ja vappubileitä varten oliivimuffinsseja kaasu-uunissa ja kuunnellessani Radioheadin OK Computeria, että kärsin pahalaatuisesta syndroomasta nimeltä rokkitähden tunne-elämä.

Olen aina joskus salaa ja julkisestikin kadehtinut sellaisia tavallisia rivitaloihmisiä. Sellaisia, joilla on puoliso ja lapsia ja ehkä koira. Sellasia, jotka ostavat asunnon eivätkä kesämökkiä näkemättä,

Minä olen liian monimutkainen ja vaativa elämään sellaista elämää. Koska elämän pitää olla kaikkea, mutta ennen muuta draamaa.

Mietin sitäkin, että ehkä pitää sitten vain tyytyä olemaan se, mikä on. Rivitaloajatukset ja muut ulkoiset tunnusmerkit olen jo unohtanut, mutta ehkä sisäisestikin olisi parempi tunnustaa tosiasiat.

---------

Tänään soi Radioheadin No Surprises. "a heart thats full up like a landfill. a job that slowly kills you. bruises that wont heal."

Mökki

Omistusasuminen on minusta aina ollut yliarvostettua.

Mutta kesämökkejäpä ei lasketa. Siksi minusta tuli tänään kesämökin omistaja. No, oikeastaan osaomistaja, mutta on puolikas kesämökkiä silti aika iso omistus. Ainakin verrattuna eiliseen, jolloin en vielä omistanut mitään.

Mökki on järven rannalla mäntymetsässä. En ole koskaan nähnyt sitä, mutta paikalla vierailleet sanovat, että se näyttää ihan kesämökiltä. Siellä on hiekkaranta, jossa Aksu voi opetella uimaan, ja sen kuistille paistaa ilta-aurinko.

Ja kun sinne asennetaan aurinkopaneeli, minä voin vetäytyä sinne ja ryhtyä oikeaksi kirjailiaksi. Jos erakoituminen alkaa ahdistaa, voin aina paeta pikitietä Puumalaan.

Aleksanterista puheenollen: Lapsi on mummo- ja isotätiraporttien mukaan sisäistänyt Steiner-pedagogiikan opit suorastaan erinomaisesti. Lelut eivät kelpaa, kauhojen parissa hän viihtyy sen sijaan mainiosti. Viime viikonloppuna viihdytti erityisesti isotädin jäätelökauha.

Minulla on häntä ikävä, vaikka hän tuskin vielä aktiivisesti ajattelee, että on olemassa Moskova ja siellä häntä ikävöivä täti.

---------

Tänään soi SMG:n Rauhan laulu. Ehkä joskus voin mökillä sanoa Aksulle, että

"vuosien päästä palaamme tänne
olet kasvanut ohitseni
ja me nauramme kaikelle"

Христос воскресе!

Tänään vietettiin pääsiäistä. Oli itse päällystettyjä mummomunia:



...sekä itse tehtyä pashaa ja Eevan kaupasta ostama kulitsa.



Pasha oli kyllä viime vuonna nätimpi, mutta hyvältä se maistui tänäkin pääsiäisenä.

Ensi viikolla sitten vappu.

---------

Tänään soi Olavi Uusivirran Sunnuntailapsi. Askarruttava kappale.

Bulgakov-pääsiäinen

Tänään oli vallalla kaksi teemaa: Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan sekä ortodoksinen pääsiäinen. Sinänsä käsi kädessä kulkevat teemat, että Pontius Pilatuksesta kertovat osuudet Bulgakovin kirjassa kuvaavat nimenomaan pääsiäisen tapahtumia.

Ensin kuitenkin myöhästyttiin Propaganda-lounaalta.

Bulgakovin kirja alkaa seuraavasti: Keväisen hellepäivän kallistuessa iltaan ilmestyi Moskovassa Patriarkan lampien luokse kaksi kansalaista. Niin ilmestyi tänäänkin. Kansalaiset istuivat puiston penkillä hetken, mutta koska ulkomaalaista, kummallisia puhuvaa hahmoa ei paikalla juuri tänä iltana näkynyt, jatkoivat he matkaansa kohti Bolshaja Sadovaja Ulitsaa ja kävivät katsomassa taloa, jossa Bulgakov asui kirjoittaessaan Mestarin ja Margaritan tarinaa. Talossa on Bulgakov-museo, jossa oli meneillään luento yhtäällä ja konsertti toisaalla. Emme oikein tajunneet kummastakaan mitään. Menimme kahville, ja sitten trollikalla Taganka-teatterille katsomaan Master i Margarita -näytelmää, jota on esitetty vuodesta 1977 alkaen.

Olen tänään nähnyt tähänastisen elämäni parhaan romaanista sovitetun näytelmän. Se oli hauska, koskettava, oivaltava, vauhdikas, viihdyttävä, mitähän vielä. Upeaa teatteria. Lopussa annettiin kunnia sille, kenelle se kuuluu, kun näyttelijät kantoivat lavalle sarjan Bulgakovin valokuvia. Vielä kerran: upeaa.

Elämys oli sen verran voimakas, että jätimme väliin ohjelmassa olleen kirkonkiertämisen. Kävimme vain sytyttämässä lähikirkossa kolme kynttilää, menneille, eläville ja tuleville, ja tulimme kotiin katsomaan televisiosta pääsiäisyön jumalanpalvelusta Kristus Vapahtajan kirkosta, joka sijaitsee tuossa muutaman kilometrin päässä. Putin ja Medvedevkin pönöttivät kirkossa suloisesti rinnakkain. Hapannaamainen Ludmila-rouvakin oli hinattu paikalle, joten jäi arvelujen varaan, liekö Vladimirista sittenkään tulossa sulhasta kesähäihin?

Tänään, keväistä Bulevardikehää kävellessä, tuli taas sellainen olo, että on etuoikeus elää juuri täällä juuri nyt juuri tällaista elämää. Moskovalle, siis:

"Ukonilma kiiti pois jättämättä jälkeäkään, ja taivaalle yli koko Moskovan nousi sateenkaari kaikissa väreissään hehkuen ja juoden vettä Moskovajoesta. Korkealla kukkulan laella näkyi kahden metsikön välissä kolme tummaa hahmoa. Woland, Korovjev ja Begemot istuivat mustien ratsujensa satulassa katsellen joen takana leviävää kaupunkia, särkynyttä aurinkoa, joka hehkui tuhansina sirpaleina rakennusten lännenpuoleisissa ikkunoissa, ja Novodevitshin luostarin piparkakkutorneja." (Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan)

---------

Tänään soi pääsiäistropari: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.

Moskovan ruuhkat, vielä kerran

Moskovassa kävi loppuviikosta korkea-arvoinen vieras, joka oli kanssani selvästi samaa mieltä Moskovan ruuhkista.

Ihan vaan asian vierestä, olen tehnyt tällä viikolla viitenä päivänä töitä yhteensä yli kuuden edestä. Tämä oli taas näitä viikkoja Moskovassa. Taas kerran.

---------

Tänään soi korvien humina.

Hui kauhistus!

Hui on kauhistelu, jota ei oikein parane Venäjällä käyttää. Hui on venäjäksi nimittäin hyvin ruma sana.

Mutta tänään pääsi kyllä hui, kun Jii lähetti Kovaa peliä Furtsilla -linkin keskelle kiivastahtista työpäivää.

Ammuskelua melkein entisellä kotiovellani. Kyllä Venäjä on sitten hurja paikka.

---------

Tänään soi suloisen pikku Olavin uusi levy. Olavi on oppinut säveltämään pianolla.

Don't give up

Tänään huonoja uutisia Suomesta.

Ja taas kerran päädyin miettimään sitä, miten kohtuuttomuus on elämässä jatkuvasti läsnä. Ne, joille on jo kylliksi annettu murheita kannettavaksi, saavat niitä lisää. Kun niiden määrä ylittää sietokyvyn, ei kukaan sano, että mitta on täysi. Elämä paiskaa vain kannettavaksi uusia, entistä isompia. Mietin sitä, miten hetki muuttaa elämän.

Mietin nauravasilmäistä poikaa, jonka isä sanoi meille kerran, että tulee vielä päivä, jolloin lakkaatte toivomasta ajan kuluvan mahdollsimman nopeasti. Poikaa, jonka mieli oli silloin ja on aina ollut täynnä hulluja suunnitelmia, taivaaseen kurkottavia ideoita, irti maasta olevia haaveita.

Mietin. Ja toivon, että kaikki ne hullut suunnitelmat, ideat ja haaveet vielä saavat toteutua. Ainakin osa niistä. Toivon edes sitä, että haaveilu saisi jatkua.

---------

Tänään soi Peter Gabrielin Don't give up. Toivon, että se kuuluisi myös kaupungissa joen rannalla.

"Whatever may come
And whatever may go
That river's flowing"

Le poète et le financier

Moskova on niitä maailman kaupunkeja, joissa tapahtuu hengästyttävä määrä asioita joka hetki. Kun Moskova on minulle myös se maailman kaupunki, jossa tehdään paljon töitä, on välillä ollut helpompaa sulkea kaikki Moskovan tapahtumat ulkopuolelle ja kiertää tyynesti tylsää mutta turvallista kotiin-töihin-lähikauppaan -kolmiota. Sillä tavalla on harmittanut vähemmän kaikki se, minkä missaa.

Kun nyt on kuitenkin tilanne se, että on seurana joku, jolla on aikaa, energiaa ja innostusta tehdä Moskovassa ihan mitä vaan (ja kerrankin tarkoitan siinä minunkaltaisessani mittakaavassani IHAN tosissaan IHAN mitä vaan), on itsekin helpompaa ostaa uusi Afisha joka toinen viikko, kurkistella Moscow Timesin perjantailiitettä ja surffata teattereiden nettisivuilla. Ja on helpompi lähteä töistä pois, kun tietää, että joku odottaa työpaikan portin takana ja edessä on jotain kivaa.

Tänään kävelimme vajaan viikon kaatosateen jälkeen takaisin palanneessa kevätsäässä Tretjakovin galleriaan katsomaan Henri de Toulouse-Lautrecin näyttelyä. Kaikki ovat nähneet joskus hänen töitään, mutta itse en ainakaan tiennyt itse hepusta mitään. Liian ruusuinen ei ollut Moulin Rougen syövereihin uponneen, lyhyenlännän Henri-paran elämä. Joka jäi melkein yhtä lyhyeksi kuin taiteilija itse.

Näyttely oli hyvin rakennettu ja pidin paljon kaikesta näkemästäni, varsinkin yhdestä mustavalkoisesta tanssijattaresta jonka nimeä en muista. Tämän blogitekstin otsikko on myös eräästä Toulouse-Lautrecin kuvasta. Se sopii myös luonnehtimaan näyttelyseuralaistani oikeastaan paremmin kuin mikään muu toistaiseksi keksimäni määritelmä.

Tästä blogista voivat ainakin ranskan kielen taitoiset päätellä, kumpaa on enemmän. Runoilijaa vai finanssineroa.

---------

Tänään soi tiskausmusiikkina SMG:n Missä olet Laila, koska suloisen pikku Olavin uusi levy unohtui vahingossa töihin.

Homosoppa à la russe

Olin ihan varma siitä, että olen aiemmin kirjoittanut homokanakeitosta. Mutta en ilmeisesti ole, kun en siitä etsimälläkään viitteitä löytänyt edes Tornikamarista.

Kerrottakoon siis, että homosoppa eli seksuaalivähemmistökanakeitto on jo 90-luvulta asti mainetta niittänyt, erinomainen keitto, jossa on kanaa, suikalevihanneksia, purjoa ja cayennepippuria ja joka suurustetaan sulatejuustolla. Olen viettänyt yhden elämäni romanttisimmista illoista kävelemällä salskean herraseuralaisen kanssa kuunvalossa, pakkasen naristessa askelten alla ympäri Lappeenrannan linnoitusta ja palannut kävelyretkeltä nauttimaan tätä höyryävän kuumaa,maukasta ja täydellistä kanakeittoa.

Mainittava on myös se, että romanttisessa illassa oli romanttista ainoastaan puitteet: sopan keittänyt salskea herraseuralainen on homo, ja siitä sopan nimi. Pelkään, että saan taas jonkun poliittista korrektiutta peräävän lukijan kimppuuni, mutta homokanakeitto on kyllä myös sopan nimitykseen myötävaikuttaneen herran kanonisoima. Siis pelko pois, homosoppa on aivan kunniallinen nimi jota käyttää nykyään puoli sukua sekä laaja joukko ystäviä ja kylänmiehiä ynnä -naisia.

Pieni miinus tosin lankeaa sitä, että sopankeittäjähomo oli HUKANNUT muutossa alkuperäisen homosopan ohjeen. Onneksi se on tulikirjaimin tatuoituna aivorunkooni.

Mutta asiaan. Tänään päätin keittää homosoppaa. Sen ydin ovat hunajamarinoidut broilerisuikaleet. Täältä ei saa minkäänlaisia suikaleita, ei varsinkaan marinadissa. Ostin siis marinoimattomia kanafileitä sekä lukuisan joukon erilaisia elintarvikkeita, joista arvelin yhdistelemällä saavani hunajamarinadinkaltaisen lopputuloksen.

Toinen homosopan olennainen ainesosa ovat pakastejuurekset, suikaloidut sellaiset. Kävi ilmi, että sellaisiakaan ei täällä myydä. Hiihtelin edestakaisin Ramstoren pakastealtaan äärellä ja päädyin lopulta puolalaiseen pussukkaan, jossa luki päällä "zupa kalafiorowa". Ajattelin, että se saattaa olla "seksuaalivähemmistöinen soppa" puolaksi. Kotona kävi ilmi, että kyse oli arkisesti ihan vaan kukkakaalista, mutta myös suikaloituja porkkanoita, selleriä ja purjoa oli kukkakaalin joukossa. Ei siis ollenkaan huono ostos.

Purjosipuli ja sulatejuusto löytyivät ongelmitta, ellei lasketa pientä kielellistä Ranska-Suomi -maaottelua aiheesta onko purjo sipuli. Cayennepippuria ja kanaliemikuutioita oli kotona.

Hyökkäsin innoissani kanan kimppuun. Sain luut raastettua irti lihoista ja silvottua kananpalat suikaleita etäisesti muistuttaviksi palasiksi. Sävelsin hunajamarinadin sen verran luovasti, että älkää enää kysykö, mitä siihen tuli. Iskin kanat marinadissaan jääkaappiin ja menin olohuoneeseen viikkaamaan pyykkiä ja puhumaan ranskaa. Nämä operaatiot suoritettuani keitin persoonallisesti marinoiduista kanoista, zupa kalafiorowa -pussista, maailmankaikkeuden hiekkaisimmasta purjo(sipuli)sta ynnä muista aineksista ison kattilallisen soppaa, joka ei maistunut samalta kuin homosoppa Suomessa mutta näytti kukkakaalia lukuunottamalta aivan autenttiselta.

Sitten me syötiin se soppa. Ja puhuttiin lisää ranskaa.

---------

Tänään soi Scandinavian Music Groupin Itkevä lintu. "Pakota minut muistamaan, kuinka helppoa on laulaa."

Kaikenlaista puuhastelua

Inhoan lukea ynnä kirjoittaa sellaisia blogitekstejä, joihin on survottu tuhat eri sattumusta, joista jonkun säännön tai tuntemuksen mukaan on "pitänyt" kirjoittaa, mutta joiden tapahtumisen jälkeen on tapahtunut tuhat muutakin kirjoittamisen arvoista asiaa.

Koska tilanne nyt kuitenkin taas kerran on ylläoleva, ja puuhasteltu on viime päivinä kaikenmoista, kirjoitan sattumuksista yksi kerrallaan ja otsikon kera. Eikä niitä nyt tietenkään tuhatta ole, kunhan taas lämpimikseni liioittelin.


Boris Godunov

Boris Godunov on Modest Mussorgskin ooppera, jossa akkojen kimitys on minimissä ja päärooleissa sen sijaan möreitä miesääniä, mahtava kuoro sekä runsaasti vaikutteita ortodoksisesta kirkkomusiikista. Ooppera kertoo ennen muuta vallasta ja siitä, mitä valta ihmiselle tekee. Kävimme torstaina katsomassa Novaja Operan version, josta oli jätetty tunnin verran Puolassa tapahtuvia selkkauksia väliin. Oli vaikuttava elämys. Aloin harkita kirkossakäyntiä.


Natasha Muradova ja Timur Sazhin

Meillä oli työpaikalla perjantaina otsikossa mainittujen taiteilijoiden näyttely. Natasha tekee gobeliineja, Timur lasiveistoksia. Molemmat olivat upeita. Hipsin monta kertaa perjantaipäivän aikana salaa katsomaan erityisesti Muradovan Gorod-nimistä gobeliinia, joka näytti Mestarin ja Margaritan lennolta öisen Moskovan yllä. Vaikuttavaa.

Ruokakin oli hyvää.


Vladimir Iljitsh Lenin

Sunnuntaina satoi (aina). Ei voinut toteuttaa kauan suunniteltua Bulgakov-kierrosta, sen sijaan toteutimme ex tempore -visiitin toveri Leninin luo. Häntähän pidetään edelleen kaiken kansan töllisteltävänä mausoleumissaan. Mies poloinen.

Kokemus oli jotenkin selkäpiitä karmiva. Olen tavannut myös Maon, se kokemus oli pelkästään omituinen. Lennu-raukan mausoleumi on mustaa graniittia ja melkein pilkkopimeä, itse asukki makaa punaisen valon loisteessa lasiarkussaan ja näyttää, no, parhaat päivänsä nähneeltä, kuivahtaneelta ja jotenkin surkealta. Päästäisivät miesparan jo haudan lepooon.

Kuriositeettina silti ihan mainittava sunnuntaipäiväohjelma. Leninin luota tultiin seuraavaksi mainittavan kohteen kautta kotiin siivoamaan ja pesemään pyykkiä.

Kofemania

Minulla on Moskovassa ehdoton suosikkikahvilaketju. Sen nimi on Shokoladnitsa. Siellä on kaikki hyvää, ruoka ja juoma ja sijainti ja yleensä jopa palvelukin. Ainut miinus siitä, että lähi-Shokoladnitsassani Komsomolskii prospektilla on savupirttitunnelma.

Tänään Leninin jälkeen tarvitsimme jotain tuhtia evästä karkottamaan kalmafiiliksen. Keksin, että konservatorion vastapäätä on yksi Shokoladnitsa. Kun sinne asti pääsimme, keksin, että konservatorion rakennuksessa on Kofemania-nimisen ketjun kahvila, jota en ole koskaan kokeillut. Menimme ennakkoluulottomasti sinne.

Kiitämme: Ihan älyttömän ihanaa Abu Dhabi -nimistä leivosta, jossa oli suklaata, päärynää ja vaniljavaahtoa. Taivaallista Café Mochaa. Ihan hyvää cappuccinoa. Elitististä tunnelmaa. Hauskaa tarjoilijaa, joka alkoi puhua meille kyökkiranskaa.

Moitimme: Hintoja. Ehkä hieman liian elitististä tunnelmaa. Rentouden ja kotoisuuden puutetta.

Summa summarum: Kahvila sunnuntaipäiviksi tai muuten vaan arjesta ylös kiskaisutarkoituksiin.


ЦСКА-Lokomotiv Luzhnikin stadionilla

Piti mennä. Ei menty, koska vettä tuli kaatamalla ja neiti alkoi sniiduilla olosuhdehaitoista. Katsottiin matsia siivouksen lomassa telkkarista. Yksi Lokomotivin pelaaja on pelannut aikaisemmin Lillen joukkueessa.

Summa summarum: Aika huono ja kotisohvalle välittyneen märkä futisesitys. Ja jalkapallokauden alkamisen huomaa siitä, että meidän lähikaupoissa ei Luzhnikin läheisyyden vuoksi saa myydä sunnuntaisin olutta.

Tilannekuvateepaita

Herra Ylpön ja Ihmisten uusi levy on mielestäni hieno. Biisien nimet varsinkin ovat hienoja. Tilasin netistä itselleni teepaidan, joka on varustettu hienoimmalla niistä: paidassa lukee edessä isoilla kirjaimilla TYTTÖ EPÄKUNNOSSA. Paita on kauniisti ankean harmaa, tekstitys miellyttää silmää ja malli on mainio. Ehdottomasti paras omistamani vaatekappale tällä hetkellä. Se on nytkin päällä.

Epäkuntoon mennyt tyttö on Laurakaisakin. Kävin perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Venäjällä verikokeessa. Laboratorio oli siisti ja neulat kertakäyttöisiä, palvelu turvallisen ynseää ja tulokset singahtivat sähköpostiin jo testipäivän iltana. Kävi odotetusti ilmi, että kilpirauhasparkani sinnittelee kapasiteettinsa äärirajoilla ja kaikki veriarvot ovat suoraan sanottuna persiillään. Ei ihme, jos pystyn kevyesti kietaisemaan kahdentoista tunnin yöunien jälkeen kahden tunnin päikkärit ja tuntemaan sen jälkeenkin oloni väsyneeksi. Olen joutunut viime aikoina juomaan kahvia hereillä pysyäkseni. Kaikki minut tuntevat tietävät, että tilanne on siis vakava.

---------

Tänään soi se Tyttö epäkunnossa, taas. Laivan neitsytmatka vai haaksirikko? No, ainakin minä.

Good hair day

Olen kirjoittanut aiemmin blogissani huonosta hiuspäivästä. Silloin parturi poltti erään päänahan karrelle, ja vannoin etten koskaan mene Venäjällä parturiin.

Tänään oli pakko mennä, koska edellisestä Suomi-vierailusta on jo ärsyttävästi ylikasvaneen tukan verran aikaa ja seuraava koittaa vasta kuukauden kuluttua. Googlasin lähiseuduilla sijaitsevia parturiliikkeitä ja päädyin oman kadun päässä sijaitsevaan kauneussalonkiin, joka on näyttänyt ainakin ulko-oven perusteella varsin kunnioitusta herättävältä mutta ei kuitenkaan liian öykkärimäiseltä. Soitin parturiliikkeeseen tänään, ja sain kuin sainkin ajan samalle illalle. Hiukan hirvitti töistä kotiin kävellessä.

Parturiliike-kauneussalonki vaikutti varsin hyvältä myös ulko-oven sisäpuolelta, minut otettiin ystävällisesti vastaan ja minulle esiteltiin Sasha, joka ei ollutkaan pietarilaiseen tapaan titteliltään "master" vaan "stailist". Kaikenlaisten mastereiden mestaroitavana olen joutunut mitä epämiellyttävimpiin hiustilanteisiin, joten stylistin stailattavaksi pääsy oli jo selkeä askel eteenpäin. Ja Sasha stailasi ihan hyvin. Kalju, Putinin ruumiinrakenteella varustettu mutta muuten Veeti Kalliota muistuttava miekkonen hipelöi päätäni ensin jotenkin ujon oloisesti mutta sakset käteen saatuaan alkoi klipsutella niitä kiitettävän varmalla tyylillä. Siinä ei turhia puheltu, eikä ainakaan haukuttu asiakkaan hiusmallia, pukeutumistapaa tai elämänkatsomusta.

Lopputulos on ehkä hieman lyhyt, ei varsinaisesti suuria tunteita herättävä mutta ei missään tapauksessa yhtään huonokaan. Sellainen säpäkkä Zemfira-kampaus, mitä pyysinkin. Olin tyytyväinen. Menin kassalle maksamaan, ja maksutoimitus kruunasi parturissakäyntini: Kassaneiti-Olga katsoi minua intensiivisesti hetken aikaa ja henkäisi sitten: "Teillä on aivan uskomattoman mielenkiintoiset kulmakarvat! Miten saatte ne näyttämään tuolta?"



Jos nyt joku ei vielä ole asiaan kiinnittänyt huomiota, minulla todellakin on hieman erikoislaatuiset kulmakarvat. Kuten kuvasta näkyy. Ne ovat aina olleet tuollaiset, ne kasvavat sellaisiksi ihan itse, enkä tee niille mitään saadakseni ne näyttämään siltä, miltä ne näyttävät. Useampikin ihminen on sanonut, että hassut kulmakarvat ovat olleet asia, joka minusta on jäänyt ensitapaamisella mieleen.

Siispä kerroin, että kulmakarvani vain ovat tuollaiset, ihan itsestään, ilman mitään keinotekoista kasvatus- tai harvennusoperaatiota. Kassaneiti-Olga hymyili ja sanoi: "Mutta ei elämässä mikään asia koskaan vain tapahdu. Kaikelle on aina joku syy. Ehkä te olette hyvin erikoislaatuinen persoona, kun teillä on tuollaiset kulmakarvat."

Palasin kotiin kadun toiseen päähän hymyillen ja hyvällä tuulella. Hyvä parturissakäyntikokemus. Hintakin oli siedettävä, 1300 ruplaa eli aikalailla tasan 35 euroa. Sama kuin Helsingissä.

Nyt puhaltelen sisällä saippuakuplia ja mietin, että perjantaina minun pitää mennä ensimmäistä kertaa elämässäni Venäjällä verikokeeseen. Toivottavasti ne ovat siellä edes puoliksi yhtä mukavia kuin parturi-Sasha ja kassaneiti-Olga.

---------

Tänään soi äskeisen elämänfilosofisen keskustelun innoittamana Shakespears Sisterin Hello (Turn your radio on). "Life is a strage thing - just when you think you learned how to use it, it's gone."

Korjaus edelliseen

Tänään kuului Suomesta huonoja. Pippe-tädin sormi ei olekaan kunnossa, vaan lievästi murtunut. Soitto ei soi, sormi on edelleen pipi. Toivottavasti kuitenkin paranee pian, eikä Moskovasta jää pysyvää haittaa.

Moskova on vaarallinen paikka. Kun 20 asteen lämpötilan jälkeen asteita onkin yllättäen vain kaksi, uhkaa totaalijäätyminen. Piti paeta Muu-Muuhun lämmittelemään hyvällä ruualla.

Ranskaksi lehmät sanovat möö-möö.

---------

Tänään soi Pippe-täti -paralle omistettu Herra Ylpön ja Ihmisten Tyttö epäkunnossa. Uudelleensovitettu versio vain, sellainen, jossa lauletaan epäkuntoon menneestä tädistä.

Ihan vieraissa

Eikä Melkein.

Minulla on käynyt harva se viikonloppu vieraita koko Moskovassa-asumisajan. Se on kiva juttu. Tuntuu hyvältä, kun ihmiset jaksavat nähdä vaivaa ja junailla tai lennellä luokseni tänne ainakin henkisesti pitkän matkan päähän, ja vaikka vierasviikonloppujen jälkeen yleensä vähän väsyttääkin, jää niistä aina hyvä mieli. Eri vieraiden kanssa tulee tehtyä eri asioita, ja kun on vielä vähän uusi omassa kaupungissaan, voi vieraiden varjolla tutustua erinäisiin Moskovan merkillisyyksiin myös itse.

Blogista on jäänyt raportoimatta kahdet edelliset vieraat, pääsiäistäni sulostuttaneet Pahis ja Pippe-täti sekä pari viikkoa sitten Moskovan kautta Pietariin matkustanut Furtsin kämppis-Martta. Pääsiäisenä olimme hyvin kultturellis-ortodoksisella tuulella, kiertelimme kirkkoja ja luostareita, ihailimme ikoneita, kävimme Taganka-teatterissa ja kahdessa konsertissa. Sekä istuimme yökaudet olohuoneen pöydän ääressä juoruamassa ja juomassa viiniä, jotta moinen hyveellisyys pienillä paheilla tasapainottuisi. Kerrassaan hyvä pääsiäinen, jota ei edes Pippe-tädin hurja maahansyöksy Kristus Vapahtajan kirkon pihalla liikoja synkistänyt. Alle jäänyt käsiparka tosin näytti loppumatkan ajan hieman synkeältä ja tummanpuhuvalta, mutta kuulemani mukaan pysyviä vaurioita ei lankeemuksesta jäänyt. Martta puolestaan kävi hurmaamassa koko työyhteisöni pikavisiitillä, joka oli hyvin tehokkaasti ohjelmoitu alkaen 50-vuotissynttäreiltä ja päätyen Izmailovin torille.

Tähänastisen vierasvirran suurin suma koettiin kuitenkin viime viikonloppuna, kun Moskovaan saapui armaan äitini vanavedessä legendaarinen naisten saunaklubi kahdeksan jäsenen ja yhden miespuolisen hang around memberin voimin. Olin yrittänyt ahtaa kolmeen päivään niin paljon saunomista, kulttuuria, korkean tason vierailukohteita ja hyvää ruokaa kuin vain suinkin kykenin, ja omasta mielestäni onnistuin aika hyvin. Venäjän kuuluisin kansantanssiryhmä, Moskovan suurlähetystö suurlähettilään ja rouvansa esittelemänä ja sen jälkeen lähetystön sauna, Moskovan georgialaisin georgialainen ravintola, kaupungin vanhin banja, päiväkahvit Venäjän parhaan kahvilaketjun kahvilassa ja majoitus Moskovan ainakin minun mielestäni kodikkaimmassa kodissa. Hyviä tyyppejä, hauskoja juttuja, mukava tapaaminen ihmisten kanssa, joista suuri osa on tuntenut minut ihan pienestä pitäen.

Kivaa oli. Mutta sen verran hulinaa, että melkein kahdentoista tunnin työpäivän nykäisy tuollaisen viikonlopun jälkeen oli ehkä vähän turhan kunnianhimoinen suoritus.

Moskovassa sataa vettä ja puissa on jo isot hiirenkorvat. Haisee keväältä, ja mielessä ovat jostain syystä kaikki aikaisemmat Venäjällä viettämäni keväät.

-----------

Tänään soi pesukoneen hurinan takaa Yann Tiersen. Mutta ei Amélien soundtrack vaan muu Yann Tiersen. Kuulostaa kyllä maallikon korvaan ihan Amélien soundtrackilta.

Pique-nique

Kärttyisempikin akka rauhoittuu, kun keksii puolitoista tuntia Aeroflotin hikisessä toimistossa ensi kesän The Matkan lentolippuja (meno Moskova-Tbilisi, paluu Jerevan-Moskova, legendaarisuutta ilmassa) jonotettuaan ja e-lippujen puutostilaa kiroiltuaan, että jos huhtikuussa on lämpömittarissa yli 20 astetta, on synti ja häpeä mennä sisätiloihin pesemään ikkunoita tahi siivoamaan.

Sen sijaan voi kipaista kauppaan, ostaa eväät, pakata ne koriin, kaapata koulusta tulevan kielikurssilaisen kainaloon ja mennä Moskova-joen rantaan piknikille. Joka sentään on sama sana suomeksi ja ranskaksi. Niitä ei nimittäin montaa ole.

Siivota voi hyvin pienessä paniikissa iltayön tunteina.

---------

Tänään soi Reginan Katso Maisemaa. Eväidenpakkauslaulu. Ja maisemankatsomis-.

Pikakirjoitusta

Meillä ei toimi kotona netti, mutta koska blogini on noussut tuhkasta kuin Feniks-lintu, en voi olla pikakirjoittamatta tänäänkin jotain.

Joten toivotan vaikka oikein hyvää nimipäivää kaikille maailman Teroille! Ja erityisonnittelut tietysti kaikille Tampereen Teroille.

---------

Tänään soi luonnollisesti Lapinlahden lintujen Tero ja minä. Olemme ystäviä.

Nurkanvaltausta

Tämä oli mieltäkuohuttavien sähköpostiviestien päivä. Nasun nurkkia vallattiin niin että koko lista oli pöyristyksestä selällään ja erilaisia isoilla kirjaimilla kirjoitettuja rumia sanoja sateli sinne tänne. En muista, koska viimeiksi olisin ollut oikein kunnolla tuohduksissani jostain asiasta, mutta kiltin, oikeudenmukaisen, rehellisen ja hyvää tarkoittavan Nasu-paran niskaan kipatut väärät syytökset saivat kihisemään kiukusta.

Illalla keskelle Vinzavodin Moskovan fotobiennale -näyttelyä tuli kuitenkin huojentava tekstiviesti: järki oli voittanut, aselepo solmittu ainakin toistaiseksi. Mestaridiplomaatit Nasun puolesta ry. osoitti joukkovoiman ja tyynen asiallisen linjan kantavan älyttömyyksien yli, minä olisin puolestani ollut valmis lähettämään gorillat paikalle jo aamupäivästä kun koko nurkanvaltaustarina oli vasta aluillaan.

Muita päivän sattumuksia: Tuli todettua se, että asioiden ääneen sanominen saa asiat kutistumaan mittasuhteisiinsa. Tuli tehtyä kerrankin niin, että teki ne veemäisimmät työhommat aamulla pois alta ja katso, työpäivästä tuli siten ihan siedettävä. Totesin tosin, että vaikka yhden vikkelän herran perässä pysyttely sujuu minulta jo ihan ketterästi, muuttuu operaatio monta astetta vaikeammaksi kun vikkeliä herroja onkin yht'äkkiä kaksin kappalein.

Illalla kävimme ex tempore -tyyliin katsomassa niitä fotobiennalen näyttelyjä. Pidin paljon varsinkin Harry Gruyaertin rakeisista rantamaisemista. Söimme uuniperunoita ostarissa ja ostimme ökykaupasta kakunpalat mukaan. Olen melkein sitä mieltä, että olen juuri nyt sopusoinnussa koko ympäröivän maailman kanssa.

---------

Vastauksena kysymykseen, mikä meillä nyt soi, huudettiin olohuoneesta Miles Davis. Kaunista joka tapauksessa.

Karmeita tarinoita

Listalle nousi tänään Talouselämän nettisivuilla julkaistu tutkimusuutinen, koska eräs listalainen oli tutkimuksen tehnyt.

Painavaa asiaa.

Venäjä on suomalaisille merkillinen maa. Parhaita Venäjä-asiantuntijoita ovat yleensä ne, jotka eivät ole ikinä maassa asuneet tai eläneet (koska asuahan voi ilman elämistä). Eräänkin kerran olen kuunnellut hihitystä, harmia tai haukotusta nieleskellen jos jonkinlaista paasausta siitä, mitä Venäjä ehdottomasti on ja mitä se ainakaan ei ole. Hiuksia nostattavia kauhujuttuja, joiden alkuperäinen sattumus on parhaassa tapauksessa tapahtunut jollekin tuttavalle noin viisitoista kertaa lievempänä. Aina, ei koskaan ja tyypillisesti -alkuisia lauseita asioista, jotka minun mielestäni ovat Venäjällä juuri niitä kaikkein vaikeimmin lokeroitavia ja muotoaan ikuisesti hakeneita.

Enpä minäkään voi aina asiantuntijuudellani kehuskella. Mutta aika paljon tiedän, kuitenkin. Tänään opin, että on mahdollista kadottaa kolme historiantutkijaa Moskovan metroon viidessä sekunnissa, ja että ulkomaalaisen ilmestyminen Izhevskin lähistöllä sijaitsevaan pikkukylään saa aikaan neljänkymmenen kuudesluokkalaisen mobilisaation aamuyhdeksältä.

---------

Tänään soi Olavi Uusivirran Salmisaaren Salome. Olen edelleen nuori ja naiivi ja minulla on tunteita.

Juutalainen kevät

Olimme tänään Juutalainen Moskova -kierroksella. Lähinnä siksi, kun olen miettinyt sata kertaa, onko Moskovassa olemassa varsinaista juutalaiskorttelia. Niinkuin vaikka Pariisissa. Sieltä saa ihania kosher-bageleita:



Ei löytynyt vastaavaa mestaa Moskovasta. Löytyi sen sijaan kaksi synagogaa, Osip Mandelstamin kotitalo ja yksityinen holokaustimuseo. Molempien synagogien menoa voisi kuvailla ennen muuta sanalla rento, ensimmäisessä kirmasi ympäriinsä kiljuvia lapsia ja toisen ulkopuolella jonotettiin aitoon venäläiseen tapaan suloisessa sekamelskassa matse-leipää.

Juutalais-venäläinen opastäti oli liikuttavasti pihalla kaikesta, mutta aurinko paistoi niin että naamaa kuumottaa ja Voiton puistoon päättynyt retki oli hetkittäisistä nälkä- ja janokuolematunnelmista huolimatta varsin antoisa. Harmitti vähän, että venäläisten yltiörasistista suhtautumista juutalaisiin sekä juutalaisten roolia nyky-Venäjällä ei valotettu sen enempää - ainakin Venäjän rikkaimpien bisnesmiesten listalla joka toinen taitaa olla juutalaista sukujuurta.

Toivottavasti kukaan ei tulkitse tätä rienaukseksi, mutta. Sekin tuli kierroksen aikana todettua, että synagogan vessan sijainnin tunnistaa Moskovassa ihan samalla tavalla kuin muuidenkin Venäjän vessojen. Hajuaistin avulla.

---------

Tänään soi Patricia Kaasin Il me dit que je suis belle. Meillä puhutaan nykyään melkein pelkkää ranskaa.

Eiku

Äskeinen oli muuten tämän blogin sadas kirjoitus. Eipä hyvä sellainen.

Vaihdan päivän biisiä lennossa. Se onkin Sueden Everything Will Flow. Ei se ole se mitä tarkoitin, mutta parempi.

Flow

Moskovassa oli tänään flow-päivä.

Kaikki virtasi. Hidas aamu, ikkunan takana karjuvat peipposet. Paistinpannun pohjaan juuttunut aamiaiskananmuna. Auringonpaisteessa houkuttelevasti kimaltanut maauimala ja yhdelle suomalaiselle ja yhdelle ranskalaiselle yliopistotutkinnolle liian monimutkainen uimalapalvelujen hinnoittelujärjestelmä.

Pankissa ei ollut jonoa ja täti ei huomauttanut kahden kuukauden sähkölaskurästeistä. Trollikan etenemistä bulevardikehällä tauottivat lyhyet virheät ja trollikan seisahtelu tauotti laiskahkoa keskustelua rousseaulaisesta etiikasta. Vihreälippalakkiset osoittivat mieltään Moskovan ensimmäisen McDonald'sin edessä. Bolshaja Dmitrovkan Shokoladnitsa-kahvilan vessajono oli ainoa psyykkisen entropian kourissa kärvistellyt olento koko kevääseen hurahtaneessa kaupungissa.

Novaja Operan Boris Godunovin seitsemännen rivin liput maksoivat 250 ruplaa. Se on vähän. Kun istuimme Eremitaasin puistossa, alkoi vuoden ensimmäinen kevätsade ja puoliksi kastunut pölyinen asfaltti haisi kesältä. Kietaisin kaulahuivin pään ympärille ennen kuin menimme 1300-luvulla perustetun luostarin kirkkoon pitämään sadetta ja nuuskimaan suitsukkeen tuoksua. Lausuin Zurab Tseretelin museon pihalla Brodskin runoa: "Воротишься на родину. Ну что ж. Гляди вокруг, кому еще ты нужен..."

Löysin saunan. Mummot myivät tammenoksista tehtyjä vastoja naapurikadulla. Sirkukseenkin olisi saanut halpoja lippuja. Emme menneet, tänään. Löysimme tahallamme puiston, ja vahingossa Puna-armeijan teatterin. Tiedän nyt, että Moskovassa pelataan rugbya. En tiedä, miten sitä pelataan.

Illalla sushia sekä suomalaisia, venäläisiä, englanninkielisiä ja ranskalaisia lauluja keväästä. Csikszentmihalyi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään.

---------

Tänään soi se kappale jossa joku nainen laulaa herkällä ja melkein särkyvällä äänellä "we flow". En muista kuka, enkä missä kappaleessa.

Småpartiklar i luften

Moskovaan on tullut kevät. Kesäaikaan siirtyminen nukuttaa ja valvottaa vääriin aikoihin, katupöly aivastuttaa molemmilla kotimaisilla, aurinko paistaa. Ja paistaa vielä seuraavanakin päivänä. Sitäkin seuraavana. Ihme.

Meidän työpaikan pihalle, seinän viereen, oli kannettu tänä aamuna se sama penkki missä loppukesällä istuttiin ja kipristeltiin varpaita ainoissa sandaaleissa. Koska kaikki muut kengät olivat muuttokuormassa.

Ajattelin seuraavaksi istahtaa taas sille penkille, niin kuin muumipeikko uimahuoneen rappusille Taikatalvi-kirjassa jonka joku on minulta lainannut eikä koskaan palauttanut. Miettiä, millainen oli ensimmäinen talveni Moskovassa. Todeta, luultavasti, niin kuin Pikku Myy siinä samassa kirjassa:

"Tältä se siis näytti. Kaikkea ne keksivätkin!"

---------

Tänään soi Happoradion Tuhkaaa hangelle. Sillä päivät pitenee.

Pieniä hiukkasia

Suomessa hermoillaan taas itärajan takaa tuulen mukana purjehtivista savuhaitoista. Siitepölyä, katupölyä ja vielä venäläisten kulotukset päälle. Tappava cocktail. Varmasti ja yhtään väheksymättä.

Tuli aamusella töihin tullessa mieleen Hesarin jutussa mainittuja kaukokulkeumauhkia pohdiskellessa, että mitenhän mahtaa vaikuttaa vaikkapa jokapäiväinen annos Moskovan kehätien laidalta keuhkoon imaistua lähikulkeumaa?

No, itsepä olemme asuinpaikkamme valinneet.

---------

Toissapäivänä taisi tulla taas kerran huhtikuu. Edellisestä onkin jo aikaa.

"Virta vie enkä pysy paikoillaan
sinun vuoksesi hengitin ja nauroin eilen tuli huhtikuu
ja huomenna olet poissa"

Спасибо

Eilen oli Moskovassa Zemfiran keikka.

Zemfira on virkistävä poikkeus venäläisessä rokkipoppimaailmassa. Aivottoman ja typerän kertakäyttövaltavirran ja ainakin musiikkielitististä taviksta etupäässä rasittavan, kilisevän, kolisevan ja kirkuvan indieskenen väliin jää kovin harvoja kunnianhimoisia, omannäköistään musiikkia tekeviä artisteja tai bändejä.

Tai voihan niitä toki olla, mutta vastaan ei ole tullut. Vinkatkaa.

Zemfira on yksi niistä harvoista. Ja minun mielestäni kiistatta paras harvoista. Tutustuin Zemfiraan kun olin ensimmäistä kertaa töissä Venäjällä ja Petroskoin Spartak-stadionin takasuoran katsomon alla olevalla aerobicsalilla venyttelimme jumpan jälkeen Хочешь? -biisin tahtiin. "Haluatko, että käyn tappamassa naapurit, jotka häiritsevät untasi?" Siinä rakkaudentunnustusta kerrakseen, mietin silloin.

Pidän Zemfiran sävellyksistä, jotka ovat varsinkin viimeisellä Спасибо-levyllä huikeita. Vielä enemmän pidän sanoituksista. Niissä kerrotaan usein rakkaudesta, itsensä etsimisestä, elämisen hankaluudesta. Tai Moskovan ruuhkista, taskuihin huomaamatta putoilevista tähdistä, satamissaan palavista laivoista, 1900-luvulle jääneistä suurista rakkauksista, verkossa elävistä tytöistä.

Zemfira on kaunis, lahjakas, coolisti hullu ja osaa tehdä lauluja jotka osuvat ytimeeni. Ei ihme, että eilinen oli elämys.

---------

Tänään soi Zemfiran eilisen keikan viimeisen encoren viimeinen biisi. Sen nimi on ∞.