Спасибо

Eilen oli Moskovassa Zemfiran keikka.

Zemfira on virkistävä poikkeus venäläisessä rokkipoppimaailmassa. Aivottoman ja typerän kertakäyttövaltavirran ja ainakin musiikkielitististä taviksta etupäässä rasittavan, kilisevän, kolisevan ja kirkuvan indieskenen väliin jää kovin harvoja kunnianhimoisia, omannäköistään musiikkia tekeviä artisteja tai bändejä.

Tai voihan niitä toki olla, mutta vastaan ei ole tullut. Vinkatkaa.

Zemfira on yksi niistä harvoista. Ja minun mielestäni kiistatta paras harvoista. Tutustuin Zemfiraan kun olin ensimmäistä kertaa töissä Venäjällä ja Petroskoin Spartak-stadionin takasuoran katsomon alla olevalla aerobicsalilla venyttelimme jumpan jälkeen Хочешь? -biisin tahtiin. "Haluatko, että käyn tappamassa naapurit, jotka häiritsevät untasi?" Siinä rakkaudentunnustusta kerrakseen, mietin silloin.

Pidän Zemfiran sävellyksistä, jotka ovat varsinkin viimeisellä Спасибо-levyllä huikeita. Vielä enemmän pidän sanoituksista. Niissä kerrotaan usein rakkaudesta, itsensä etsimisestä, elämisen hankaluudesta. Tai Moskovan ruuhkista, taskuihin huomaamatta putoilevista tähdistä, satamissaan palavista laivoista, 1900-luvulle jääneistä suurista rakkauksista, verkossa elävistä tytöistä.

Zemfira on kaunis, lahjakas, coolisti hullu ja osaa tehdä lauluja jotka osuvat ytimeeni. Ei ihme, että eilinen oli elämys.

---------

Tänään soi Zemfiran eilisen keikan viimeisen encoren viimeinen biisi. Sen nimi on ∞.