Uusi alku

Olen kirjoittanut valikoituja otoksia elämästäni blogiin nimeltä Tornikamarin tarinoita noin puolentoista vuoden ajan - ja pitänyt siitä suuresti. Tornikamari-blogi oli kuitenkin siihen ihan oikeaan tornikamariin, Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevaan pikkuyksiöön, ja siellä viettämääni stadilaissinkku-elämänvaiheeseen niin tiukasti liittyvä tarinakokoelma, että asuinpaikan ja elämänvaiheen vaihduttua piti tarinankertomisalustankin vaihtua.

Miksi nyt sitten "Postikortti Moskovasta"? Koska se on hieno Ultra Bran biisi. Koska se nimi sopi täydellisesti viimeiseen Tornikamari-postaukseeni. Koska en ole lainkaan varma siitä, onko Helsinki Moskovaa tunnin edellä vai jäljessä. Koska blogi on minut oikeasti tunteville, hivenen hektisen elämäni johdosta liian usein laiminlyömilleni läheisille konsti pysyä perillä kuulumisistani, ja siksi he voivat nyt käydä toivottavasti säännöllisin väliajoin lukemassa Moskovasta lähettämiäni postikortteja. Postikortteihin olen ajatellut kirjoittaa entiseen tapaan elämästäni ja ajatuksistani ja tekemisistäni. Epäilen, että tulette kuulemaan entistä enemmän Venäjästä ja ulkomailla asumisesta kaikkine omituisuuksineen, tahdoittepa sitä tai ette.

Taustaksi Tornikamarin kautta tai joitain muita reittejä pitkin tänne ehkä eksyneille tuntemattomammille muutamia tulevia kirjoituksia kenties selventäviä faktoja: Muutan Moskovaan työni vuoksi ennalta määräämättömäksi ajaksi. En muuta vastahakoisesti, mutta en riemusta kiljuenkaan. Minulla ei ole Moskovassa vielä kotia. Minulla ei ole enää Suomessa kotia. Olen asunut Venäjällä jo aikaisemmin useita vuosia ja tunnen oloni itärajan takana lähestulkoon yhtä kotoisaksi kuin sen länsipuolellakin. Moskova on minulle päällisin puolin tuttu mutta silti aika vieras.

Tervetuloa siis kanssani Venäjän Federaation pääkaupunkiin, jota nimitetään maailman suurimmaksi kyläksi. Katsotaan, mitä saan siitä irti.