My bags are packed, I'm ready to go

Se oli sitten siinä. Yksi vaihe elämästä. Taas yksi kaupunki, yksi työpaikka, yksi asunto, yhdet ihmiset.

Okei, ei ihan kokonaan. Palaan vielä kesäloman jälkeen neljäksi päiväksi takaisin, mutta silloin Hetskun vieraanvaraisuuden piiriin enkä enää kaikuvaan kotiin. Ja tulen varmasti vielä senkin jälkeen palaamaan Moskovaan. Täällä olevista omista ihmisistä valtaosa on kulkenut mukana jo ennen Moskovaa, ja treffejä on jo tehty Lahteen PMMP:n keikalle, mökille ja nigerialaisvahvistuksen kanssa Helsingin terasseille. Mihinpä ne ihmiset täältä katoaisivat. Ne uudetkaan, vasta Moskovassa löydetyt. Matka jatkuu.

Ja Laurakaisa lähtee nyt kesälomalle. Junnu Vainion sanoitusta hieman 2000-luvulle päivittäen: "Hiljaa vaeltaen tahdon sinne ehtiä, missä ei oo lainkaan turhaa intternettiä."

Ja Junnun siteerausta voisi jatkaakin, kaikille työkavereille Moskovassa ja maailmalla: "Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia, mä lähden kohti Jorvia." Tai ainakin samaan ilmansuuntaan. Jos jollakulla on takataskussa hyvä nimi blogille, jossa Laurakaisa raportoi jännittävistä havainnoistaan Helsingissä, pyydän ilmoittautumaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Moskova kiittää ja kuittaa.

---------

Tänään soi minun jokaiseen lähtööni kuuluva lähtöbiisi, Leaving on a Jetplane.

Kotona kaikuu

"Lähtö tulee hypyn lailla", sanoi Nuuskamuikkunen Muumilaakson marraskuu -kirjassa muistaakseni. Kirjoitin sen ihan vähän aikaa sitten ruotsiksi läksiäislahjan kylkiäiskorttiin kun erinomainen esimieheni ja lähin työtoverini hyppäsi uusiin seikkailuihin. Silloin en vielä osannut kuvitellakaan, kuinka nopea lähtö itselleni vielä koittaisi.

Mutta vanha kunnon Nuuskamuikkunen on tottunut lähtijä ja siksi ihan oikeassa. Vaikka lähtöä valmistelisi mielessään kuukausia ja viikkoja, silti se tulee aina yllättäen. Aina tulee kiire niiden viimeisten rästitöiden kanssa, aina muuttoa edeltävän yön unet jäävät lyhyiksi kun kaaos valtaa alaa ja ennen aamua olisi vielä tuhat asiaa pakattavana, muistettavana, siirrettävänä ja pois heitettävänä.

Tänään, ihan samalla tavalla kuin melkein vuosi sitten, asteli asuntoon lauma riuskoja miehiä ja viisi tuntia myöhemmin, kun he sulkivat oven perässään, oli jäljellä vain hyvin niukka peruskalustus ja tyhjyyttään kaikuvat seinät. Minä istuin operaation ajan herroiksi sängynlaidalla ja luin dekkaria, katselin ikkunasta näkyvää palastani Moskovan taivaasta ja ihmettelin.

Lähtö tuli todellakin hypyn lailla - en hyppäämistä ainakaan vielä kadu, vaikka paluu Suomeen vähän hirvittääkin, ja tiedän kyllä että syyt paluuseen ovat sen verran merkittävät etten olisi voinut jättää hyppäämättäkään. Mutta silti on vähän surullinen ja pienesti harmistunut olo juuri nyt. Ei vähiten siksi, että oma koti Moskovassa oli iso, kiva ja ihana ja nyt arveluttaa aika paljon, kuinka maallinen omaisuus mahtuu taas yksiöön. Harmittaa siksikin, että Moskovaan jää ihan loistavia ihmisiä, joiden kanssa sekä työnteko että vapaa-ajan vietto ovat käyneet kuin Hetskun kanssa illan päätteeksi vedetty poskivalssi. Sapettaa siksi, että minä ihan oikeasti kuvittelin jääväni eläkkeelle tämän nykyisen työnantajani palveluksesta, mutta nykyisellä henkilöstöpolitiikalla arvelen viittovani kintaalla koko laitokselle kahden vuoden virkavapaan päätyttyäkin. Arvostus on jännä asia, sen voi kyllä painaa strategioihin ja visioihin, mutta sen käytännön toteutus vaatii psykologista silmää ja edes auttavasti hallussa olevaa viestintää. Pieniä asioita, mutta miksi silti niin mahdottoman tuntuisia toteuttaa?

No, mistäs sitä koskaan toisaalta tietää. Eräänkin Suomeen muuttajan kommentti tänä iltana Suomeen muuton jälkeisiä tunnelmia kysellessä oli lyhyt ja ytimekäs: "Paskaa."

Suo siellä, vetelä täällä.

Mutta ei Moskovasta ehtinyt vuodessa oikein tulla minun kaupunkini. Ajattelin tänä yönä, kävellessäni sillan yli kotiin ja katsellessani Gorkin puistoon rakennetulla eksklusiiviterassilla jammailevaa jazzbändiä ja VIP-vieraita, että juuri samanlainen olo minulle jäi koko Moskovasta. Hienoa, upeaa, järjetöntä, mahtavaa, ilotulitusta ja taivasta pyyhkiviä laservaloja.

Ja minä katselen sitä kaikkea sillan kaiteen yli, ihan läheltä. Kuulen musiikin, näen lavan tapahtumat, tunnen nenässäni shaslikin tuoksun.

Mutten kuitenkaan kuulu joukkoon.

---------

Tänään soi Zen Cafén Kotona kaikuu. No, yksiössä ei taatusti kaiu kun sinne roudataan 85 yksikköä muuttotavaraa. Lohduttavaakin, jollain tavalla.

Huumaa

Moskovassa töötätään tänään autojen torvilla, ajellaan ympäri kaupunkia Venäjän liput hulmuten tai tallataan katuja niihin kietoutuneena. Katsotaan, jatkuuko voittoputki tänäänkin. Ainakin futishuuma on jos ei nyt käsinkosketeltava, niin ainakin korvia koskeva.

Olen itsekin huumassa. Juhannuksen jälkeen Moskovaan junaillut tätsky ja keinoeno saivat aikaan illuusion nimeltä minähän asun Moskovassa. Tässä on minun kotini, minun työmatkani, minun blinikioskini, minun duunipaikkani, minun Shokoladnitsa-kahvilani. Täällä ja tässä. Katsokaa ja ihastelkaa.

Näin taas pitkästä aikaa muutakin Moskovaa kuin työpaikan sisäseinät. Punaisella torilla päivysti Lenin Pravda takkinsa taskussa. Moskovan suuri sirkus oli henkeäsalpaavan hieno, pitkästä aikaa taas varsinainen elämys. Jokilaivalta käsin kaupunki näyttää erilaiselta, jotenkin helpommin haltuun otettavalta. Kävin ehkä ensimmäistä, tai sitten toista kertaa elämässäni Kremlissä, joka oli nimensä veroinen. Karhusen Timppa hurautti ohi mustalla limusiinillaan. Ruoka oli hyvää, niin venäläinen, italialainen, georgialainen kuin japanilainenkin. Paparazzi-täti joutui kerrankin itse paparazzin uhriksi. Ajoimme Gorkin parkissa kummitusjunalla ja avaruusaluksella. Kummitusjuna voitti.

Mutta hienointa oli se, että pystyi kerrankin tarjoamaan majoitusta ja matkaopaspalveluja ihmisille, joiden vieraanvaraisuutta käytti itse köyhänä opiskelijana härskisti hyväkseen noin kahdesti vuodessa erinäisissä Euroopan kaupungeissa. Vuoroin vieraissa vihdoinkin.

Vastavuoroisuutta on kai sekin, että muutin kesälomasuunnitelmiani ja suuntaan Äänisen rannalle heinäkuussa. Jos voi parin päivän pikavisiitillä piristää suuren surun kohdannutta vanhaa ystävää, jonka itse muistaa tuoneen lämpöä ja valoa pimeisiin Karjalan tasavallan talvi-iltoihin, kannattaa se pikavisiitti epäilemättä tehdä, vaikka oma "olen mökillä enkä tee mitään" -loma-aikomus siitä vähän kärsisikin.

Mutta se huuma. Se, että minä asun Moskovassa tässä nimenomaisessa asunnossa ja käyn töissä siinä nimenomaisessa virastossa ja kuljen tuota nimenomaista rantakatua edestakaisin aamuin illoin. Se loppuu ylihuomenna, vaikka en sitä mitenkään saata uskoa. Ylihuomenna tulevat muuttofirman miehet, pakkaavat purjeveneen ja liian monta laatikollista kirjoja kyytiinsä ja siirtävät ne takaisin Suomeen. Minä tulen perässä, ensin kesälomalle ja sitten kokonaan.

Ja tänä iltana väsynyt mieli jaksaa vain kysyä, kuinka tässä taas näin kävi?

---------

Tänään soi ole-ole-ole-ole, Rossija, vperjod!

Missattua

Olen missannut viime aikoina paljon muutakin kuin luovia ja oivaltavia bloginkirjoitushetkiä.

Koko ympäröivä maailma on kehunut Serj Tankianin Pietarin-keikkaa. Minä missasin, tosin tahallani, Serj Tankianin Moskovan-keikat. Niitä olisi ollut kaksi. Mutta en saanut aikaiseksi. Ehkä vähän harmittaa. Ei paljon.

Menin eilen sen sijaan valokuvanäyttelyn avajaisiin. Olin fyysisesti läsnä, henkisesti niin poissa, että kymmenen minuutin tuskaisen harhailun jälkeen päätin hyväksyä tilanteen ja siirtää fyysisen olomuotonikin samaan tilaan jossa henkinen jo oli, haahuilemaan Moskovan taivaan alle. Ihan hienoja kuvia varmaan, mutta joskus ei kapasiteetti riitä.

Menin ennen valokuvanäyttelyä ostamaan valkoista jakkua. Moskovassa on ehkä ziljoona vaatekauppaa, mutta jostain syystä en osaa ostaa täältä yhtään mitään. Toisin kuin saman ostamisongelman parissa tuskaillut Äitiharjoittelija, minä pystyn kyllä shoppaamaan putoamiseen saakka melkein kaikissa muissa kaupungeissa, paitsi täällä. Pietarikaan ei ole ongelma. Moskova on. Tuskastuin puolessa tunnissa huonoon valkoinen, rento mutta silti asiallinen ja työvaatteeksi kelpaava jakku -tarjontaan ja menin sinne valokuvanäyttelyyn. Vain tuskastuakseni lisää.

Kotona tein oivalluksen. Se oli jatkoa sille oivallukselle, jonka olin osittain tehnyt jo päivällä töissä, kun päässä kuului naksahdus ja aloin ajattelemaan asoita eri vinkkelistä. Oivallus oli se, että jos yrittää saada jotain sellaista, jota ei ole olemassakaan, missaa samalla paljon elämän virrassa ohi kelluvaa hyvää, eikä lopulta kuitenkaan saa haluamaansa. Koska sitä ei voi saada. Koska sitä ei ole!

Ihmiset ymmärtävät aina toisensa vähän väärin. Ihmiset eivät koskaan tunne toisiaan ihan kokonaan. Ihmiset eivät ikinä ymmärrä toisiaan yhtään eivätkä ainakaan opi milloinkaan tuntemaan toisiaan, jos eivät ensin tee itselleen selväksi sitä, että ymmärtäminen ja tutustuminen vaativat aikaa, hyviä hermoja ja raakaa työtä.

Ja lopulta olemme kuitenkin yksin. Ainoa uskollinen on oma varjomme vain.

---------

Tänään soi Dingon Juhannustanssit. Keskikesä Moskovassa.

Pakollinen, tarpeellinen jälkikirjoitus

Tämä on niitä postauksia, jotka kirjoitan blogiin siksi, että vuoden tai kahden päästä muistaisin tämän tunteen.

Minulla on ympärilläni niin valtavan iso määrä niin uskomattoman hienoja ihmisiä, että menen siitä toistuvasti ja säännöllisin väliajoin sanattomaksi. Tänäänkin vaikka kuinka monta. On niitä, joiden kanssa on joustavaa, mukavaa ja kivaa tehdä töitä - ja vastaanottaa "Voi ei, jämähdimme." -tyyppisiä tilannetiedotuksia. Yhden kanssa syötiin lounasta ja minulla on jo nyt ikävä niitä lounaita, mutta onneksi voin suunnitella viikonloppumatkoja Moskovaan. Toisen kanssa käveltiin ympäri Moskovaa ja oltiin ihan VITUN negatiivisia varsinkin niitä ihmisiä kohtaan jotka suhtautuvat asioihin negatiivisesti. Ja sen kanssa on onneksi kävelty niin pitkään samaan suuntaan että aika varmasti pysymme sopuisasti kiroillen toistemme kannuksilla jatkossakin. Illalla oli sähköpostiin kilahtanut matkasuunnitelma- ja Viipuriraportti ynnä Hyvin Pientä Mutinaa crockseista. (Ei, Martta. EI crockseja.)

Ja sitten pahuuden akselilta Moskova-Lahti-Mikkeli jälleen kuolemattomia totuuksia. Niistä paras, ja totuudenmukaisin, on ehdottomasti seuraava: (Äiti ja muut siveyden sipulit, nyt silmät ja korvat kiinni.) "Ja tähän ei voi muuta sanoa kuin että jos ihmisellä olisi 5 cm pidempi muna niin siitä ei tulisi psykopaattia."

Siihen ei ole kerrassaan mitään lisättävää.

---------

Tämän kaiken taustalla Chisun Mun koti ei oo täällä.

Munat ja pokkaa

En muista, mistä tämä alkoi.

Ehkä siitä työnantajan kyselystä, jossa rivien välissä kerrottiin, että olen tovereideni kanssa turha kulunki, jonka pitäisi itse ymmärtää häipyä tämän laitoksen palkkalistoilta. Kun omasta mielestään tekee tärkeää, joskus suorastaan korvaamatonta työtä, ja tekee sitä keskimäärin 13 tunnin verran päivässä, on hitusen vaikeaa suhtautua moisiin heittoihin huumorilla.

Tai ehkä se olikin se heitto. Se, kun kaksi viikkoa talossa ollut harjoittelijapoika kysyi käytävällä, miksi ihmeessä maisteri tekee moista paskaduunia. Sanoin, että maisterilta puuttuu kaksi asiaa, a) munat ja b) pokkaa. Pojalle tuli tosin myös todettua, että sinä et selviäisi minun paskaduunistani edes päivän vertaa, mutta kyllä se heitto silti jotain ajatuksia jätti mieleen pyörimään. Ainakin sen, että itsekin ajattelin joskus ihan samalla tavalla. Että minä ainakin tähtään niin pitkälle kun tietä riittää. Mitä sille ajatukselle oikein matkan varrella tapahtui.

Asiaa ei auttanut se bumerangina takaisin tullut palkankorotusesitys, jossa ei ollut mitään perusteluja. Ikävä tietoisuus siitä, että minun vaativa ja haastava työni on tilinauhaa tutkaillessa kaikkein vähiten vaativaa ja haastavaa. Samaa viestiä sekin toisti, sitä ettei tämä sota tätä yhtä naista erityisemmin kaipaa eikä sen perään itke.

Tai ehkä se alkoi siitä koti-ikävästä. Siitä, kun joka kerta veljenpojan luota Moskovaan lähtiessä meinasi päästä itku. Siitä, miltä tuntui istua oman mökin laiturilla ja katsella ilta-aurinkoiselle järvelle, kuunnella käen kukkumista. Millainen olo oli torstai-iltana Helsinki-Vantaan lentoasemalla kun pään päällä kaartui oma taivas. Miltä tuntui nähdä summeriin unohtunut oma nimensä tornikamarin alaovella. (Siinä ihan oikeasti lukee edelleen minun nimeni. Käykää katsomassa.)

Joku näistä, tai kaikki ne yhdessä.

Vaikkei Moskovassa mitään vikaa ole. Moskovassa on hyviä ihmisiä, loistavia lounaita, kaunis, iso ja viehättävä koti, näkemistä ja tekemistä, kokemuksia keräiltäväksi.

Mutta juuri nyt Moskova ei ole minun paikkani. Ja vaikka munia ei olekaan, olen iloinen siitä, että oli pokkaa myöntää se.

---------

Tänään soi Maija Vilkkumaan Ne jotka tyytyy. Minä en. Ainakaan aina.

Neljä seinää eikä kattokaan pahitteeksi ole lattiasta puhumattakaan

Seuraavan gallupin paikka. Mihin muuttaa Helsingissä asumaan?

On kaksi kilpailevaa vaihtoehtoa. Anni Ammattilapsen asunto Haagassa, juuri sopivasti elokuun alussa vapautuva. Vuokraemäntä olisi mukava ja sijaitsisi Pietarissa. YYA-hengessä toinen tarvitsisi vuokra-asuntoa ja toinen vuokralaista. Asunnossa olisi yli 30 neliötä käytössä testattua hyvää tilaa. Kympin ratikalla pääsisi keskustaan, tai 20 minuutissa polkupyörällä.

Ja on tornikamari Eiran ja Ullanlinnan rajapyykin kohdalla. Oma kotipesä, jonka ikkunasta näkyvät Johanneksen kirkon tornit ja avara taivas. Vuokraemäntä olisi mukava ja sijaitsisi Pietarissa. Asunnossa olisi 23 neliötä ja sinne pitäisi välttämättä rakentaa parvi jos mielisin sinne takaisin mahtua. Uusi jääkaappi on jo kuulemma hankittu sen kovaa meteliä pitävän tilalle. Kävellen pääsisi taas jokapaikkaan.

Mutta tornikamarin taloa putkiremontoidaan, eikä siellä voi syksyllä asua. Pitäisi muuttaa ensin moneksi kuukaudeksi evakkoon, 19-vuotiaan siviilipalvelusmiehen kämppikseksi.

Mitähän tekis. Helkkarin elämä, kun paiskoo eteen vaikeita kysymyksiä jatkuvalla syötöllä.

---------

Tänään soi pitkästä, pitkästä aikaa Zen Café ja Taivas on kirkas ja napakka. Mutta onko se asunto ullakolla?

Varovaisia toivomuksia ja gallupin tulokset

Gallup-kysely on päättynyt ja tulokset ovat seuraavat:

Moskova: 12 ääntä. Helsinki: 16 ääntä. Timbuktu: 2 ääntä (!).

Sekä venäläisen että normaalin demokratian mukaan on siis toimittava niin, että Laurakaisa voi jatkossa päivittää blogiaan Helsingistä.

Kirjoitin viime viikolla, ennen Flotin Helsingin-koneeseen nousemista, listan asioista. Annoin listalle nimeksi Ideaalivaihtoehto. Se on kirjoitettu ruudulliselle kierrelehtiön sivulle ja uskoisin, että tulen säilyttämään sen aarrearkussani päivieni loppuun saakka. Se muistuttaa minua ainakin siitä, että toiveidensa suhteen on oltava varovainen, koska joskus oma asenne, ajoitus ja aurinkokunta ovat sillä tavalla järjestyksessä, että kaikki toiveet toteutuvat.

Listani nimeltä Ideaalivaihtoehto kuuluu osapuilleen seuraavasti:

1. Saan työpaikan Helsingistä.
2. Siitä maksetaan kohtuullista palkkaa.
3. Pääsen takaisin tornikamariin.
4. En joudu lähtemään nykyisestä työstäni ovet paukkuen.
5. Muutto järjestyy kivuttomasti.

Ja nyt on tapahtunut seuraavaa:

1. Sain työpaikan Helsingistä.
2. Siitä maksetaan ei vain kohtuullista vaan hyvää palkkaa.
3. Pääsen takaisin tornikamariin, tosin putkiremontin jälkeen.
4. En joudu lähtemään nykyisestä työstäni ovet paukkuen vaan saan harkinta-aikaa sen suhteen, millainen elämä ja työ minulle loppujen lopuksi sopii.
5. Muutto järjestyy niin kivuttomasti kuin muutto vain voi järjestyä, eli vain kohtuullisesti itkua ja hammastenkiristystä aiheuttaen.

En enää keksi, mitä muuta toivoisin. Paitsi sitä yhtä, minkä saamiseksi maapallon kiertosuunnan pitäisi kääntyä toisinpäin. Ja sellaista en uskalla toivoa, koska väärin päin pyörivä maailma ei kuitenkaan olisi sellainen, millaiseksi sen nyt kuvittelen.

Kiitos kaikille äänestäneille. Ihan pian Laurakaisa palaa takaisin kotiin.

---------

Tänään soi Reetaleenan Kotiin:

"Joo mä tiedän, haluaisin nähdä
vieläkin enemmän
Tai sitten paikoilleni jäädä
mutta mä palaan takaisin

Mä tulen kotiin tänään
mä olen väsynyt
Se sama pieni tyttö
isompi on nyt"

Päivä elämästä

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään juttu yhdestä venäläisestä ilmiöstä. Otin juttua varten aamuseitsemältä kuvia työmatkaltani ja kirjoitinkin sen mielessäni valmiiksi. Se juttu jäi kirjoittamatta, koska elämä jyräsi sen yli.

Olen nimittäin tänään:

1) Ostanut aamupalaksi uzbekistanilaisen leivän suoraan uzbekistanilaisesta uunista. (Joka sijaitsi eräällä takapihalla Moskovan esikaupunkialueella.)

2) Voivotellut uzbekistanilaisen aamukahvin kädelleen kaataneen Hetsku-poloisen palovammoja. (Kupin pohja nousi kuprulle ja vahinko oli valmis.)

3) Käynyt tutustumassa kosmonauttien koulutuskeskukseen. (Haluan avaruuteen.)

4) Katsellut Juri Gagarinin valokuvaa ja miettinyt, että avaruuteen matkustaminen ei tee ainakaan ihmisen valokuvakatsetta onnelliseksi. (Lapsuuden sankari oli alkoholisti joka teki perheensä elämän helvetiksi, kertovat asiasta paremmin tietävät.)

5) Nähnyt maailman suurimman sentrifugin. (Ja arvatkaa onko koko päivän soinut päässä CMX:n Antroposentrifugi.)

6) Meinannut tehdä murhan. (Jotkut ihmiset vaan ärsyttävät jo pelkällä olemassaolollaan. Niiden pitäisi älytä edes pitää suunsa kiinni.)

7) Saanut melkein lämpöhalvauksen Kremlin nurkalla ruuhkaan juuttuneessa bussissa. (Moskovan liikenne. Siinä hyvä syy muuttaa Timbuktuun, joka on ilokseni saanut yhden äänen.)

8) Saanut puhelimitse kutsun tulla käymään Berliinissä. (Aion mennäkin.)

9) Syönyt mahan täydeltä makkaraa ja muuta suomalaiseen kesänviettoon kuuluvaa einestä. (Homehtuneen kakun ei välttämättä tarvitse kuulua suomalaiseen kesänviettoon.)

10) Pitänyt puheen tuolilla seisten. (Kukat puheen kyytipojaksi ostetaan huomenna.)

11) Juuttunut tunniksi Moskovan ruuhkaan. (Olen sanaton.)

12) Nähnyt elävän poron Moskovassa. (Ei vieläkään sanoja.)

13) Käyttänyt tunnetun suomalaisen yhtyeen musikanttia Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin -kirjan kuljetuspalveluna sitä tarvitsevalle taholle. (Veljet, tuo avulias kansanosa.)

14) Kuullut satakunta kertaa sanan "maaginen" yhden ja saman ihmisen suusta. (Markkinoijat, tuo koominen kansanosa.)

15) Nähnyt Värttinän ja Tötterssön-nimisen yhtyeen keikat. (Tuli festariolo. Jälkimmäinen ei tosin ollut kaikkien ylisanojen arvoinen.)

15) Antanut asiantuntevan haastattelun venäläiselle TV-kanavalle. (So. muistellut tippa silmässä elämäni festareita ja lausunut painokkaasti, että ei, kaikki suomalaiset eivät pukeudu neljän tuulen hattuun ja raahaa vastustelevaa poroa perässään.)

16) Saanut kyydin kotiin. (Kiitos Sergei.)

17) Ollut sitä mieltä, että elämässä on puolensa. (Hyvät ja huonot, kaikkialla, kaikissa kaupungeissa.)

---------

Tänään soi Värttinän Kylä vuotti uutta kuuta. Eivät ne sitä tosin tänään soittaneet, mutta soipa kumminkin.

Jännitys tiivistyy

Mutta miksei kukaan halua minun muuttavan Timbuktuun?

Äänestysaikaa jäljellä vielä kolme päivää.

On sikäli aika häkellyttävää, että blogiani lukee ainakin 22 henkilöä. Minä olin itse se 23. äänestäjä, enkä kerro, minkä vaihtoehdon valitsin.

Mutta se ei ollut Timbuktu.

---------

Tänään soi Mokoman Tästä on hyvä jatkaa. "Valitsin kivun sillä joskus kipukin lakkaa" on aika hienosti sanottu. Itse asiassa.

Gallup

Rakastan galluppeja. En tiedä, onko niissä taivutettaessa kaksi peetä vai yksi. Kaksi näyttää joka tapauksessa sympaattisemmalta.

Koska äiti-niminen auktoriteetti on sitä mieltä, että aikuisten tyttärien asuinpaikkavalintoihin ei tule puuttua, ja ystäväpiirin äänet jakautuvat toistaiseksi hieman arveluttavasti niin, että Moskovassa asuvat puhuvat Moskovan puolesta ja Helsingissä asuvat lobbaavat Suomeen paluuta, olen päättänyt perustaa blogiini gallupin. Sinä, joka tätä luet, käytä ääntäsi ja vaikuta! Turhaan eivät esi-isämme ja -äitimme taistelleet kahdeksan tuntin työaikalain ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta! Sinunkin äänesi voi vaikuttaa! Ainakin jos huudat riittävän kovaa!

Päätöksenteko-oikeuden pidätän silti diktaattorimaisesti itselläni - olen ottanut mallia täkäläisestä demokratiasta. "On tämä demokratiaa, tämä on vain venäläistä demokratiaa", kuten Putte aina sanoo.

Mutta silti. Tuntuu kivalta että näin päin. Eikä niin, että moskovalaiset haluaisivat päästä minusta eroon ja helsinkiläiset toivoisivat minun pysyvän edelleen rajan tällä puolella.

Tykkään tasapuolisesti teistä kaikista.

---------

Tänään soi Café Margaritan läksiäisillallisella soitettu viulu- ja pianomusiikki. Varsinkin se yksi ta-taa-da-da-daaa-da -biisi, jonka nimeä en muista.