Huumaa

Moskovassa töötätään tänään autojen torvilla, ajellaan ympäri kaupunkia Venäjän liput hulmuten tai tallataan katuja niihin kietoutuneena. Katsotaan, jatkuuko voittoputki tänäänkin. Ainakin futishuuma on jos ei nyt käsinkosketeltava, niin ainakin korvia koskeva.

Olen itsekin huumassa. Juhannuksen jälkeen Moskovaan junaillut tätsky ja keinoeno saivat aikaan illuusion nimeltä minähän asun Moskovassa. Tässä on minun kotini, minun työmatkani, minun blinikioskini, minun duunipaikkani, minun Shokoladnitsa-kahvilani. Täällä ja tässä. Katsokaa ja ihastelkaa.

Näin taas pitkästä aikaa muutakin Moskovaa kuin työpaikan sisäseinät. Punaisella torilla päivysti Lenin Pravda takkinsa taskussa. Moskovan suuri sirkus oli henkeäsalpaavan hieno, pitkästä aikaa taas varsinainen elämys. Jokilaivalta käsin kaupunki näyttää erilaiselta, jotenkin helpommin haltuun otettavalta. Kävin ehkä ensimmäistä, tai sitten toista kertaa elämässäni Kremlissä, joka oli nimensä veroinen. Karhusen Timppa hurautti ohi mustalla limusiinillaan. Ruoka oli hyvää, niin venäläinen, italialainen, georgialainen kuin japanilainenkin. Paparazzi-täti joutui kerrankin itse paparazzin uhriksi. Ajoimme Gorkin parkissa kummitusjunalla ja avaruusaluksella. Kummitusjuna voitti.

Mutta hienointa oli se, että pystyi kerrankin tarjoamaan majoitusta ja matkaopaspalveluja ihmisille, joiden vieraanvaraisuutta käytti itse köyhänä opiskelijana härskisti hyväkseen noin kahdesti vuodessa erinäisissä Euroopan kaupungeissa. Vuoroin vieraissa vihdoinkin.

Vastavuoroisuutta on kai sekin, että muutin kesälomasuunnitelmiani ja suuntaan Äänisen rannalle heinäkuussa. Jos voi parin päivän pikavisiitillä piristää suuren surun kohdannutta vanhaa ystävää, jonka itse muistaa tuoneen lämpöä ja valoa pimeisiin Karjalan tasavallan talvi-iltoihin, kannattaa se pikavisiitti epäilemättä tehdä, vaikka oma "olen mökillä enkä tee mitään" -loma-aikomus siitä vähän kärsisikin.

Mutta se huuma. Se, että minä asun Moskovassa tässä nimenomaisessa asunnossa ja käyn töissä siinä nimenomaisessa virastossa ja kuljen tuota nimenomaista rantakatua edestakaisin aamuin illoin. Se loppuu ylihuomenna, vaikka en sitä mitenkään saata uskoa. Ylihuomenna tulevat muuttofirman miehet, pakkaavat purjeveneen ja liian monta laatikollista kirjoja kyytiinsä ja siirtävät ne takaisin Suomeen. Minä tulen perässä, ensin kesälomalle ja sitten kokonaan.

Ja tänä iltana väsynyt mieli jaksaa vain kysyä, kuinka tässä taas näin kävi?

---------

Tänään soi ole-ole-ole-ole, Rossija, vperjod!