perjantai 20. kesäkuuta 2008

Missattua


Olen missannut viime aikoina paljon muutakin kuin luovia ja oivaltavia bloginkirjoitushetkiä.

Koko ympäröivä maailma on kehunut Serj Tankianin Pietarin-keikkaa. Minä missasin, tosin tahallani, Serj Tankianin Moskovan-keikat. Niitä olisi ollut kaksi. Mutta en saanut aikaiseksi. Ehkä vähän harmittaa. Ei paljon.

Menin eilen sen sijaan valokuvanäyttelyn avajaisiin. Olin fyysisesti läsnä, henkisesti niin poissa, että kymmenen minuutin tuskaisen harhailun jälkeen päätin hyväksyä tilanteen ja siirtää fyysisen olomuotonikin samaan tilaan jossa henkinen jo oli, haahuilemaan Moskovan taivaan alle. Ihan hienoja kuvia varmaan, mutta joskus ei kapasiteetti riitä.

Menin ennen valokuvanäyttelyä ostamaan valkoista jakkua. Moskovassa on ehkä ziljoona vaatekauppaa, mutta jostain syystä en osaa ostaa täältä yhtään mitään. Toisin kuin saman ostamisongelman parissa tuskaillut Äitiharjoittelija, minä pystyn kyllä shoppaamaan putoamiseen saakka melkein kaikissa muissa kaupungeissa, paitsi täällä. Pietarikaan ei ole ongelma. Moskova on. Tuskastuin puolessa tunnissa huonoon valkoinen, rento mutta silti asiallinen ja työvaatteeksi kelpaava jakku -tarjontaan ja menin sinne valokuvanäyttelyyn. Vain tuskastuakseni lisää.

Kotona tein oivalluksen. Se oli jatkoa sille oivallukselle, jonka olin osittain tehnyt jo päivällä töissä, kun päässä kuului naksahdus ja aloin ajattelemaan asoita eri vinkkelistä. Oivallus oli se, että jos yrittää saada jotain sellaista, jota ei ole olemassakaan, missaa samalla paljon elämän virrassa ohi kelluvaa hyvää, eikä lopulta kuitenkaan saa haluamaansa. Koska sitä ei voi saada. Koska sitä ei ole!

Ihmiset ymmärtävät aina toisensa vähän väärin. Ihmiset eivät koskaan tunne toisiaan ihan kokonaan. Ihmiset eivät ikinä ymmärrä toisiaan yhtään eivätkä ainakaan opi milloinkaan tuntemaan toisiaan, jos eivät ensin tee itselleen selväksi sitä, että ymmärtäminen ja tutustuminen vaativat aikaa, hyviä hermoja ja raakaa työtä.

Ja lopulta olemme kuitenkin yksin. Ainoa uskollinen on oma varjomme vain.

---------

Tänään soi Dingon Juhannustanssit. Keskikesä Moskovassa.

Ei kommentteja: