Pakollinen, tarpeellinen jälkikirjoitus

Tämä on niitä postauksia, jotka kirjoitan blogiin siksi, että vuoden tai kahden päästä muistaisin tämän tunteen.

Minulla on ympärilläni niin valtavan iso määrä niin uskomattoman hienoja ihmisiä, että menen siitä toistuvasti ja säännöllisin väliajoin sanattomaksi. Tänäänkin vaikka kuinka monta. On niitä, joiden kanssa on joustavaa, mukavaa ja kivaa tehdä töitä - ja vastaanottaa "Voi ei, jämähdimme." -tyyppisiä tilannetiedotuksia. Yhden kanssa syötiin lounasta ja minulla on jo nyt ikävä niitä lounaita, mutta onneksi voin suunnitella viikonloppumatkoja Moskovaan. Toisen kanssa käveltiin ympäri Moskovaa ja oltiin ihan VITUN negatiivisia varsinkin niitä ihmisiä kohtaan jotka suhtautuvat asioihin negatiivisesti. Ja sen kanssa on onneksi kävelty niin pitkään samaan suuntaan että aika varmasti pysymme sopuisasti kiroillen toistemme kannuksilla jatkossakin. Illalla oli sähköpostiin kilahtanut matkasuunnitelma- ja Viipuriraportti ynnä Hyvin Pientä Mutinaa crockseista. (Ei, Martta. EI crockseja.)

Ja sitten pahuuden akselilta Moskova-Lahti-Mikkeli jälleen kuolemattomia totuuksia. Niistä paras, ja totuudenmukaisin, on ehdottomasti seuraava: (Äiti ja muut siveyden sipulit, nyt silmät ja korvat kiinni.) "Ja tähän ei voi muuta sanoa kuin että jos ihmisellä olisi 5 cm pidempi muna niin siitä ei tulisi psykopaattia."

Siihen ei ole kerrassaan mitään lisättävää.

---------

Tämän kaiken taustalla Chisun Mun koti ei oo täällä.