Lohdutus

Kun ihanan Pariisin-matkan jälkeen sairastuu jo ennen Pariisia vaivanneen silmätulehduksen jälkitautina iskeneeseen moskovalaiseen, sitkeähenkiseen ja erinomaisen invalidisoivaan mahatautiin, on lohtuna yksi ainoa.

Valion mustikkakeitto.

Onneksi sitä saa siitä kalliimmasta lähikaupasta.

Pariisi-raportti seuraa jahka potilas raahautuu ensin sairasvuoteeltaan Helsingin ja Salpausselän kisojen kautta takaisin Moskovaan.

---------

Tänään soi se Valion piimämainosbiisi. Sopii mustikkakeittoonkin.

Demokratiaa venäläisittäin

"Hei, kansa. Mä oon Vladimir, teidän pressa. Mä oon nyt ollu tällä postilla sen sallitut kaksi kautta joten nyt teidän pitäis sit valita teille uusi pomo. Voitte tietty äänestää ihan ketä teitä huvittaa, koska meillä on tää juttu mitä sanotaan demokratiaks. Mut siis jos teillä sattuu olemaan vielä se oma kandidaatti vähän hakusessa niin mulla olis kyllä yksi ehdotus. Ei tää paskempi kaveri oo, sinänsä. Mut et siis ihan miten te itte haluutte. En mä tahdo mitenkään tyrkyttää."



---------

Tänään soi Oi Suuri Ja Mahtava Neuvostoliitto. Eiku Venäjä, sori.

Journalistista pohdintaa ulkosuomalaisvinkkelistä

Journalistiikka on ollut tapetilla parina viime päivänä.

Ensin selitin sylki roiskuen webbikameran välityksellä Pariisiin toimittajahaaveitani ja niiden toinen toistaan traagisempia kariutumisia. Päädyimme yksissä tuumin siihen, että on parempi, ettei minusta tullut toimittajaa, koska tiivis ilmaisu ei koskaan ole ollut vahvimpia lajejani.

Eilen ystävänpäiväpäivällisellä ruodimme asemamaan tiedonvälitystä. Kollega kertoi aamuisia kyttäkanavakokemuksiaan, kun edellisenä iltana viattoman ohikulkijan käsiveskan ryöstäneen Ivan Ivanovitshin naaman eteen tungetaan suorassa lähetyksessä mikrofonia ja kysytään "Miksi teitte sen?". Vastaa siinä sitten, että "Halusin ostaa kolme pulloa olutta, kaksi pientä sipsipussia ja täytekakun." Tarina on muuten tosi. Ja Venäjällä yksityisyyden suoja melko tuntematon käsite sekä rikoksen tekijöiden että niiden uhrien suhteen. Lento-onnettomuuksissa menehtyneiden irti revenneistä jäsenistä puhumattakaan.

Tänään luin nettihesaria ja sain jo toisen kerran tällä viikolla kiukusta puhisemiskohtauksen kotimaan asioista. Meillä on demografisista syistä vain yksi valtakunnallinen sanomalehti, jota olen varsin laadukkaana tähän asti pitänyt. Jii kiinnitti jo aikaisemmin blogissaan huomiota tähän samaan asiaan, ja minä teen saman nyt. Aamun kuumasta puheenaiheesta, pääministerin ex-morsiamen oikeudenkäynnin alusta, oli nettihesariin naputeltu yksityiskohtainen selvitys. Sen parasta journalistista antia oli tämä:

"Oikeustaloon tullessa Ruusunen näytti hymyilevän. Salamavalojen räiskeessä hän vaikutti kuitenkin enimmäkseen jännittyneeltä ja hermostuneelta."

Voisikohan joku opettaa Hesarillekin sitä kaivattua tiivistä ilmaisua? Tai ainakin sen, että kyllä ihmisen naamasta näkee, hymyileekö se vai ei.

Haloo, Hesari. Ryhtiliikkeen paikka ihan niinku aikuisten oikeesti.

---------

Tänään soi Liekin ihana Korppi-levy, koska lumisateesta huolimatta Moskovassa tuntuu keväältä.

Nimipolitiikkaa

Suomessa on nyt uusi superministeriöksikin kutsuttu työ- ja elinkeinoministeriö.

Ihan kiva.

Se lyhennetään muiden ministeriölyhenteiden tapaan TEM.

Ihan kiva.

Sitten aletaan puhua tuttujen kesken ihan vaan temmistä.

Ihan kiva.

No eikä ole! Mitä ihmettä ne ovat oikein miettineet nimetessään ministeriötään? Ha-loo? Idiootit.

Kas kun ei sentään "meisseli."

---------

Tänään soi Lapinlahden Lintujen Älä pure mun ananasta. Että silleen.

Hyvää tuulta Moskovassa

Tänään on ollut hyvän tuulen päivä. Yleisesti ottaen, koko Moskovan mittakaavassa. Ainakin melkein koko.

Hyvä tuuli johtuu usein siitä, eiliseen ajatukseeni viitaten, että on saanut suoraselkäisesti rästissä olevia tai muuten Kunnon Ihmisen repertuaariin kuuluvia asioita tehtyä. Rästihommat painavat mieltä, ajatteli niitä aktiivisesti tai passiivisesti, ja jokaisella meistä on omat Kunnon Ihmisen kriteerimme, jotka eivät olisi sitä, ellemme haluaisi sellaisia olla.

Hyvän tuulen päivä alkoi tänään sillä, että suihkuun mennessä kajasti aamunsarastus, joka suihkusta tullessa oli vaihtunut ilmiselväksi päivänvaloksi. Kevät lähenee, ja valoisat illat, ja sukkahousuttomuus, ja Moskovaan saapuvat kielikurssilaiset. Hyviä asioita.

Töissä oli kiire, vähintään kolmetoista asiaa yhtä aikaa pöydällä pyörimässä, mutta ne pyörähtelivät mukavasti eteenpäin ja niiden tekemisestä oli välillä suoranaista iloa. Lisäksi keskusteltiin tavoitteista ja kehityksestä, ja todettiin että tavoitteet on saavutettu ja kehityttykin on. Kävin puhelinkeskustelun, joka loi lempeän päivänpaisteen tulevien työmuutosten ylle ja hajotti taivaanrannassa parveilleet pilvet tipotiehensä. Ja totesin, että voisin sanoa kaikille lähimmille työkavereilleni melkein ellei ihan joka päivä kotiin lähtiessä että kiitos tästä päivästä, oli kivaa työelämöidä se kanssasi. Se on arvokasta, siitä sietää olla kiitollinen.

Ja kun elämässä on muutakin kuin työ, ja kun se kaikki muukin on mallillaan. On Pariisin matka ja hotelli Anna ja Salppurin kisat ja Kanarian saaret ja pääsiäisvieraat ja siisti koti ja lähikaupan tuore perunapiirakka. Ja on eräs, joka lupaa viedä Pariisissa ravintolaan, joka on "very-good-and-not-too-expensive-and-not-too-fancy-
and-not-with-anyone-playing-the-violin".

Joka tajuaa, mistä minussa on kysymys.

Kotiin kävellessä oli niin onnellinen olo, että piti lähttää tekstiviesti suvulle ja kertoa olevansa onnellinen.

---------

Tänään Laurakaisa on palannut pitkältä matkalta takaisin kotiin. Siitä tytöstä, joka oli surullinen aina takaisin siksi tytöksi, jonka mielestä on helppoo olla onnellinen. Se se sitten soikin, suloinen pikku Olavi.

Kesken ja kerrallaan

Nerouden ja keskinkertaisuuden välisestä erosta on ollut puhetta Moskovaan muuton jälkeen monellakin foorumilla. Siis siitä, että nero pystyy työskentelemään kaaoksessa, keskinkertaisuus vaatii ympärilleen järjestystä jottei itse menisi kaaostilaan.

Minä olen keskinkertainen, työasioissa. Inhoan paperikasoja, selvittämättömiä sinne tänne pursuilevia nivaskoita johon tärkeät asiat hukkuvat, mapeista ulos karanneita aanelosia, eilisen sanomalehtiä, vielä enemmän toissapäiväisiä. Työni on sinne tänne sinkoilua ja kolmentoista asian pyörittämistä yhtä aikaa, joten ne kolmetoista kerrallaan ovat ihan riittävä joukko pöydällä pyöriteltäväksi. Siksi työpöytäni on pääsääntöisesti paperivapaa mutta pienten keltaisten lappujen täplittämä.

Kotona puolestaan vallitsee yleensä kaaos. Enimmän osan ajasta se johtuu siitä, että on aina liian paljon muuta tekemistä kuin siivoamista. Siivoaminen on aina pois jostain muusta, kivemmasta.

Paitsi tänä viikonloppuna. Tänä viikonloppuna tuntui, että pitää saada olla ihan yksin ja omassa rauhassa, kieltäytyä kutsuista, jättää menemättä kivoihinkin juttuihin mukaan. Se kannatti. Sain siivottua lääväkategoriaan pudonneen lukaalini. Lisäksi sain järjestettyä vaatekaappini, keittiön kaappini, kirjahyllyni, levyhyllyni ja piirongin laatikot. Pesin pyykit, valmistin itselleni maittavaa ja terveellistä kotiruokaa, ostin jäätelöä jälkiruuaksi. Nukuin öisin. Kävelin pitkin Moskovaa, jossa tuntui ensimmäinen hento lupaus keväästä. Silitin työvaatteet sunnuntai-iltana. Etsin kaapista ehjät sukkahousut, heitin kaikki rikkinäiset roskikseen.

Ja katso. Kaaoksen selvittäminen ja tietoinen aikataulun nollaus, yksinkertaisten pikku arkiaskareiden puuhastelu saivat aikaan sen, että pitkään aikaan kokematon mielenrauha laskeutui pääni päälle ja jäi siihen istuskelemaan. Sanoi, että tässä on kuule aika hyvä olla, näin. Mitä jos otettaisiin ihan tavaksi.

---------

Tänä viikonloppuna on soinut suomalainen musiikki laidasta laitaan. Tässä kaikille Moskovaan tulijoille tuliaisvinkki, kun kuitenkin kielloista huolimatta jotain mukanaanne hinaatte: Tuokaa CD:n verran suomalaista musiikkia. Ihan sama mitä. Heviä tai humppaa, kaikki käy.

Eviva Espanja

Myönnän olevani joissakin asioissa hieman elitistinen.

Olin sitä jo teini-ikäisenä. Muistan pohdiskelleeni, että Lantsaroottella joka hiihtoloma käyneet naapurit olivat jotenkin salaperäisesti vajaita. Miksi ne menivät samaan paikkaan joka vuosi? Ja miksi niiden mielestä oli kivaa, kun ravintoloissa oli suomalaiset ruokalistat? Minä, piikomaan Saksaan 60-luvulla lähteneen äidin ja puoli Eurooppaa työn perässä kiertäneen isän lapsi, Venäjälle joka kesä minut kuskanneen mummon lapsenlapsi ja melkein kymmenen vuotta Belgiassa ja Saksassa elelleiden tätskyn ja keinoenon siskontyttö, olin tottunut siihen, että matkustaminen tarkoitti sitä että mentiin oikeisiin paikkoihin, ei keinotekoisesti luotuihin lomakyliin, ja elettiin siellä oikeaa elämää, ei turhia turisteiltu.

Mutta tänään on kaikki toisin. Tänään olen varannut itselleni ja Hetskulle lomamatkan Gran Canarialle! Täältä tullaan, charter-lento! Olkaa valmiina, matkaoppaat ja yhteiskuljetukset lentokentältä! Suomi24:stä luemme uusimmat tiedot siitä, mistä Playa del Inglesin supermarketista saa halvimman punaviinitonkan ja missä ravintolassa on paras hinta-annoskokosuhde. Päivät vietämme altaalla, koska hotellista on liian pitkä 2,5 kilometrin matka rannalle, ja suurinta hupia on se, kun kirjoitan ensimmäisenä päivänä Hetskun selkään aurinkovoiteella "idiootti". Loppuloman raaputamme toistemme olkapäistä kuoriutuvaa orvaskettä.

Lupaamme raportoida, kuinka käy. Ja yritämme kuitenkin ainakin jossain välissä todistaa hieman sitäkin, että Kanarian saarilla voi tehdä muutakin kuin grillautua auringossa, syödä lihapullia ja vetää halvalla lärvit.

Ainakin kaksi jälkimmäistä kun voi tehdä Moskovassakin.

---------

Tänään ei soi kaikesta huolimatta Eviva Espanja, tänään soi Egotrippi omana pianosovituksena. Ihana itselle lahjaksi ostettu nuottikirja.

162 euroa

Kun sanoin viime viikolla töissä, mitä aion tehdä tänä viikonloppuna, sain kuulla kanssaihmisiltä seuraavanlaisia kommentteja: "Voi että, sun täytyy kyllä olla todella lapsirakas." "Ai, sä varmaan pidät tosi paljon lapsista."

No, en pidä. Joku aika sitten olisin sanonut, että vihaan lapsia. En osaa olla niiden kanssa, en tiedä, miten ne saa pysymään tyytyväisinä, en ymmärrä, miksi ne toimivat, ääntelevät ja ylipäänsä tekevät asioita niinkuin tekevät. Erityisesti junassa matkustavat lapset saavat mieleni yleensä kuohahtelemaan.

En voi edelleenkään sanoa, että pidän lapsista. En voi myöskään sanoa, että pidän aikuisista, noin yleensä. Pidän tietyistä aikuisyksilöistä kovastikin, ja samalla tavalla olen muutaman viime vuoden aikana oppinut tuntemaan erittäin hauskoja ja kivoja lapsiyksilöitä, Very Important Personit isoveljineen nyt varsinkin.

Lisäksi on olemassa pieni mies, jonka takia en epäröinyt hetkeäkään lähteä yhden yön yli kestävälle viikonloppumatkalle Suomeen kun tajusin, että tämän jälkeen seuraava mahdollisuus tavata tuo pieni mies on muiden suunnitelmien vuoksi vasta huhtikuussa. Jolloin pieni mies ei ole enää yhtään niin pieni kuin nyt. Koska hän on jo nyt aivan eri mies kuin kuukausi sitten, ja muuttuu koko ajan, kasvaa, oppii, kehittyy, tulee päivä päivältä enemmän itsekseen mutta samalla vähemmän vauvaksi. Nyt hän syö jo puuroa, osaa kääntyä selältä vatsalleen ja toisinpäin, saa varpaat suuhun ja HERMOSTUU kun pitää pukea ulkovaatteet päälle.

On asioita, joista 162 euroa on hyvin, hyvin pieni hinta.



---------

Tänään soi Ipanapa. Kyllä suomipopparit osaavat näemmä tehdä myös fiksuja lastenlauluja.