162 euroa

Kun sanoin viime viikolla töissä, mitä aion tehdä tänä viikonloppuna, sain kuulla kanssaihmisiltä seuraavanlaisia kommentteja: "Voi että, sun täytyy kyllä olla todella lapsirakas." "Ai, sä varmaan pidät tosi paljon lapsista."

No, en pidä. Joku aika sitten olisin sanonut, että vihaan lapsia. En osaa olla niiden kanssa, en tiedä, miten ne saa pysymään tyytyväisinä, en ymmärrä, miksi ne toimivat, ääntelevät ja ylipäänsä tekevät asioita niinkuin tekevät. Erityisesti junassa matkustavat lapset saavat mieleni yleensä kuohahtelemaan.

En voi edelleenkään sanoa, että pidän lapsista. En voi myöskään sanoa, että pidän aikuisista, noin yleensä. Pidän tietyistä aikuisyksilöistä kovastikin, ja samalla tavalla olen muutaman viime vuoden aikana oppinut tuntemaan erittäin hauskoja ja kivoja lapsiyksilöitä, Very Important Personit isoveljineen nyt varsinkin.

Lisäksi on olemassa pieni mies, jonka takia en epäröinyt hetkeäkään lähteä yhden yön yli kestävälle viikonloppumatkalle Suomeen kun tajusin, että tämän jälkeen seuraava mahdollisuus tavata tuo pieni mies on muiden suunnitelmien vuoksi vasta huhtikuussa. Jolloin pieni mies ei ole enää yhtään niin pieni kuin nyt. Koska hän on jo nyt aivan eri mies kuin kuukausi sitten, ja muuttuu koko ajan, kasvaa, oppii, kehittyy, tulee päivä päivältä enemmän itsekseen mutta samalla vähemmän vauvaksi. Nyt hän syö jo puuroa, osaa kääntyä selältä vatsalleen ja toisinpäin, saa varpaat suuhun ja HERMOSTUU kun pitää pukea ulkovaatteet päälle.

On asioita, joista 162 euroa on hyvin, hyvin pieni hinta.



---------

Tänään soi Ipanapa. Kyllä suomipopparit osaavat näemmä tehdä myös fiksuja lastenlauluja.