Journalistista pohdintaa ulkosuomalaisvinkkelistä

Journalistiikka on ollut tapetilla parina viime päivänä.

Ensin selitin sylki roiskuen webbikameran välityksellä Pariisiin toimittajahaaveitani ja niiden toinen toistaan traagisempia kariutumisia. Päädyimme yksissä tuumin siihen, että on parempi, ettei minusta tullut toimittajaa, koska tiivis ilmaisu ei koskaan ole ollut vahvimpia lajejani.

Eilen ystävänpäiväpäivällisellä ruodimme asemamaan tiedonvälitystä. Kollega kertoi aamuisia kyttäkanavakokemuksiaan, kun edellisenä iltana viattoman ohikulkijan käsiveskan ryöstäneen Ivan Ivanovitshin naaman eteen tungetaan suorassa lähetyksessä mikrofonia ja kysytään "Miksi teitte sen?". Vastaa siinä sitten, että "Halusin ostaa kolme pulloa olutta, kaksi pientä sipsipussia ja täytekakun." Tarina on muuten tosi. Ja Venäjällä yksityisyyden suoja melko tuntematon käsite sekä rikoksen tekijöiden että niiden uhrien suhteen. Lento-onnettomuuksissa menehtyneiden irti revenneistä jäsenistä puhumattakaan.

Tänään luin nettihesaria ja sain jo toisen kerran tällä viikolla kiukusta puhisemiskohtauksen kotimaan asioista. Meillä on demografisista syistä vain yksi valtakunnallinen sanomalehti, jota olen varsin laadukkaana tähän asti pitänyt. Jii kiinnitti jo aikaisemmin blogissaan huomiota tähän samaan asiaan, ja minä teen saman nyt. Aamun kuumasta puheenaiheesta, pääministerin ex-morsiamen oikeudenkäynnin alusta, oli nettihesariin naputeltu yksityiskohtainen selvitys. Sen parasta journalistista antia oli tämä:

"Oikeustaloon tullessa Ruusunen näytti hymyilevän. Salamavalojen räiskeessä hän vaikutti kuitenkin enimmäkseen jännittyneeltä ja hermostuneelta."

Voisikohan joku opettaa Hesarillekin sitä kaivattua tiivistä ilmaisua? Tai ainakin sen, että kyllä ihmisen naamasta näkee, hymyileekö se vai ei.

Haloo, Hesari. Ryhtiliikkeen paikka ihan niinku aikuisten oikeesti.

---------

Tänään soi Liekin ihana Korppi-levy, koska lumisateesta huolimatta Moskovassa tuntuu keväältä.