Vain yksi kirje kaiken muuttaa voi

Pikkuveli sai kirjeen n:n kuvernementin oikeusaputoimistosta.

Siinä kerrottiin, että meidän kymmenen vuotta sitten kuolleen isämme etu- ja sukunimikaima oli kuollut. Perunkirjoitus järjestettäisiin kesäkuun alussa ja sinne toivotettiin tervetulleeksi. Ei osallistumispakkoa. Pikkuveljen asiasta tiedottanut eilisiltainen tekstiviesti päättyi näin: "Ootko kuullu koskaan tällasesta henkilöstä? Mie veikkaan, et se jätti miulle miljardin."

Mielikuvitus lähti kiitolaukkaamaan. Vainajan etunimi ei kertonut mitään, sukunimi kertoi kiistattomasta sukulaisuudesta. Isän puolen suku on monista sattuneista syistä johtuen melkein tyystin vieras, voihan sinne joukkoon olla ajautunut joku vanhapoikamiljardööri. Ajatella, jos olisikin niin. Jos se jättäisi pikkuveljelle miljardin, minunkin kuuluisi saada samanlainen. Elämä on osoittanut olevansa tuhat kertaa elokuvaa ihmeellisempää jo monta kertaa aiemminkin, miksei sitten nyt.

Mitä tekisin, jos saisin miljardin? Nykyisellä kuukausipalkalla mitattuna miljardista riittäisi moneksi kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi. Se on ehkä tarpeeksi, jotta taloudellisista syistä uskaltaisi irtisanoutua nykyisistä töistä. Vitutuksellisista (anteeksi äiti) syistä voisi irtisanoutua vaikka välittömästi. Ainakin yksi asia siis ratkaistu. Mutta mitä sitten? Ilman työtä olisin koditon, eikä minulla olisi enää varsinaista syytä köhiä Moskovassa. Ostaisin ehkä itselleni tornikamarin ja muuttaisin takaisin sinne. Miljardin avulla voisin maksaa ylihintaa, joten saisin tornikamarin varmasti omakseni. Rakentaisin parven, että tornikamariin mahtuisi myös kirjoituspöytä.

Sen jälkeen menisin mökilleni. Sinne rakentaisin ehjät portaat nukkuma-aittaan. Siivoaisin aitan, raivaisin rantapusikkoa. Tutkisin, miten laituri kannattaa vetää kuivalta maalta takaisin järveen. Ostaisin autoon cd-soittimen ja itselleni sellaisen minitietokoneen, mikä mahtuu käsilaukkuun. Nukkuisin muutamana ensimmäisenä aamuna pitkään, sitten enää en. Ostaisin soutuveneen, soutaisin järvelle. Ja takaisin. Iltaisin kirjoittaisin kaikesta siitä, mitä on tapahtunut.

Kyllästyisin ehkä viikossa. Lähtisin matkalle. Tulisin sieltä takaisin suunnittelemaan ensi kesän Georgian ja Armenian matkaa, josta matkakumppanit ovat tehneet mykistävän hienon Google documents -hässäkän. Matkustaisin aikanaan Georgiaan ja Armeniaan. Julkaisisin kirjan. Oman kirjani. Ehkä sitten toisen.

Väliajoilla opettaisin Aleksanteria konttaamaan.

Siihen ajatukseen nukahdin.

Aamulla soitin n:n kuvernementin oikeusaputoimistoon, josta sain niukasti tietoa itse asiasta mutta melko mykistävän tiedon siitä, että väestörekisterin mukaan asun edelleen tornikamarissa. Pahoittelut, uusi vuokralainen, yritin tehdä kyllä parhaani muuttoilmoituksen suhteen mutta ilmeisesti olin liian monimutkainen tapaus. Tilanne on nyt korjattu. Sitten soitin äitille, jolta sain runsaasti tietoa itse asiasta, muun muassa sen vähemmän hohdokkaan yksityiskohdan, että kyseinen herra oli isäni kummisetä, ei suinkaan miljardööri vaikka Wikipediasta löytyykin, ja erinäisistä syistä johtuen perintöä ei olisi tulossa osaksemme pennin jeniä.

En oikein osannut olla pettynytkään. Vitutukselliset syyt saavat edelleen haikailemaan työpaikasta irtisanoutumista, mutta kaikki muu olennainen on toteutettavissa joko ensi viikonloppuna tai viimeistään kesälomalla. Ei huonosti haaveiltu ollenkaan.

Auto tosin saa edelleen luvan kelvata ilman cd-soitinta.

---------

Tänään soi Maija Vilkkumaan Ei ikinä sun. Tänäänkin jonkun haaveet toteutuu.