Melkein kotona

Olimme voiton päivällä pidennetyn viikonlopun Pietarissa. Se on kaupunki, josta olen kirjoittanut. Jossa olen kirjoittanut. Jossa olen elänyt, opiskellut, tehnyt töitä, istunut iltaa, aamua, päivää, yötä. Kummallinen sekoitus kaikkia menneitä elämänvaiheita ja varmaa aavistusta siitä, että joskus vielä tulen sanomaan sitä taas kodikseni. Kuten on monesti sanottu, me voimme lähteä Pietarista mutta Pietari ei koskaan lähde meistä. Ja aika monilla on taipumus palata.

Moskovassa asumisessa on se kyseenalainen hyvä puoli, että mikä tahansa kaupunki alkaa muistuttaa kahta adjektiivia: pieni ja söpö. Niin Pietarikin, vaikka siellä asuu Suomen verran väkeä ja liikenneruuhkat ovat kuulemma Moskovan luokkaa. Ei se silti siltä tunnu. Sen sijaan ylettömiltä joskus tuntuneet kävelymatkat taittuivat nyt leikiten. Pietarin keskusta on itse asiassa aika pieni. Ja söpö.

Oli jännä esitellä elämänsä kerroksia Pietarin avulla. Melkein jokaiseen elämänvaiheeseen se liittyykin: Lapsuuden hotelli Astoria ja ovimiessetä, joka opetti sanomaan "volk" kun raahasin itseni kokoista pehmolelusutta kainalossani. Hämmennys 90-luvun alussa kun lapsuuden Neuvostoliitto oli muuttunut kummalliseksi kaaokseksi eikä itsekään ollut enää sama kuin ennen. Opiskelukesä Smolnan parempien perheiden tyttärien opinahjossa, tänäänkin yhtä unelias ruohottunut piha turkoosi-valkoisten muurien ympäröimänä. La Cucaracha ja muutkin baarit, ne muutamat jotka ovat olemassa edelleen, ja Apraksin Dvor, jossa kauppiaiden myyntiartikkelit ovat kymmenessä vuodessa vaihtuneet käsiaseista kiinalaiseksi krääsäksi. Kesäpuisto, johon tulin Petroskoin uudesta elämästä istumaan ja vaihtamaan kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Oma kotitalo Furtsilla ja Jiin kotitalo Tsaikkarilla, Moi Piter ja Tserniksen Teremok-kioski. Parasta georgialaista ruokaa Majakovskajan metron takana, kantosiipialusmatka Pietarhoviin, jokiristeily siltojen alla. Ja kaikki tutut ihmiset, joita tuli vastaan siellä täällä. Sekin, että treffejä ehdotettiin baariin, johon olimme sattumalta juuri astuneet sisään. Pietaria kaikki se on, on aina ollut ja on edelleen.

Elämäni on muistoista kylläinen. Ei ihme, jos niihin tuntuu välillä liian helpolta unohtua.

----------

Tänään soi lauantaina ihan ä-lyn hy-vän keikkaelämyksen tarjoilleen Spitfiren Весна. Ihan älyn hyvä bändi. Ja älyn hyvä kysymys, kirjaimellisesti, on sekin, että ВЕСНА - ГДЕ МОЯ ГОЛОВА?