Mihin kaikkeen blogia voi käyttää

Olen miettinyt monesti blogini olemusta, olemassaoloa ja sen oikeutusta. Joskus tuntuu kovin yksinäiseltä huhuilla ajatuksiaan ja kuulumisiaan intternettiavaruuteen, tuntuu siltä kuin tosiaan lähettäisi postikortteja eikä itse saisi ikinä yhtään takaisin.

Blogin kahdensuuntainen liike paljastui minulle, kun valitin, ruikutin ja synkistelin koti-ikävääni. Ensin piippasi illalla puhelin. Ikävöidyt Tampereen homot pienine hassuine koirineen kertoivat, että ovat fyysisesti aika kaukana mutta hengessä ihan lähellä. Ei siis syytä potea koti-ikävää. (Ei, ei. Mutta tulkaa silti pian käymään!)

Tuli hyvä mieli.

Seuraavana aamuna rahjustin töihin. Ovelle ilmestyi Kossu, joka nakkasi eteeni ihanan sireenikimpun ja kertoi, että koti-ikävöivä kollega on oiva tekosyy käydä kauppaa metron edessä kukkia myyvän mummon kanssa. Totta vie näin onkin, ja lisäksi on ehdottoman ihanaa, kilttiä ja ajattelevaista piristää koti-ikävöivän kollegan harmaata arkiaamua niin, että koti-ikävä tuntuu tarpeettomalta koska harmaaseen arkiaamuun ilmestyy pilkahdus valoa ja välittämistä. Kossu, elämäni valo. Taas kerran. (Itse se oli sitä mieltä, että asiayhteydestä irrotettuna moinen lause saa minut kuulostamaan alkoholistilta. Mutta asiayhteyden tietäen ei!)

Summa summarum, kuten isävainaa tapasi sanoa. Ikäviä, koti- tai muunkaanlaisia, ei kannata jäädä pohtimaan itsekseen. Ne kannattaa huutaa julki, bittiavaruuteen tai lähimmäisten korviin. Ehkä joskus on oma vuoro vastaanottaa jonkun toisen ikäviä oloja ja puolestaan piristää, lohduttaa, lähettää lämmin ajatus.

Vaikka blogin välityksellä.

---------

Tänään soi YUP:n Huuda harkiten. Mutta huuda silti.