Oo, au ja atshii!

Paivitellaan, paivitellaan.

Hetskuun iski viikkotolkulla kintereilla vaaninut flunssa, joten pari viime paivaa olemme ottaneet iisisti. Maanantaina kavimme chillailemassa Oo, Las Palmasissa, ja kun bussin ikkunasta alkoi nakya OIKEA ISO KAUPUNKI, kavi Laurakaisan mielessa lammin laikahdys. Mita tasta opimme, jaa nahtavaksi. Se Las Palmasin nurkka, jonka katsastimme, vaikutti hauskalta, tosin pilvista siella oli. Auringonpalvojien kannattaa tosiaan tulla tanne turistirysahelvettiin ilmaston puolesta, aurinkopaivien erotus taman etelan lomakeskuksen eduksi on noin 230 vuodessa.

Bussin ikkunasta katsottuna tama ei kylla ole niita kauneimpia maailmankolkkia. Muistuttaa lahinna Armeniaa, tai jotain muuta entisen Neuvostoliiton karuhkoa kolkkaa. Hiekkaa, rojua, murentuneita betonirakennelmia. Joka paikassa on lisaksi pressuilla peitettyja tomaatti- ja banaaniviljelmia ja kukaan sen yhden Hesarin kuukausiliitteen tomaatinviljelyjutun lukenut ei voi niita viljelmia katsoa miettimatta, ketka onnettomat pressujen alla raatavat. Viljemista tulee paha ja miettelias olo, ihan niin kuin siita rantarolexeja kaupanneesta ruutupaitaisesta mustasta pojastakin. Elaman epatasa-arvo on lasna lomaparatiisissakin, ja ehka erityisesti siella.

Eilen uusi matkatoverimme flunssa oli aitynyt niin pahaksi, etta katsoimme parhaaksi viettaa paivan makuuasennossa. Loysimme ylikansoitetulta rannalta elitistisen 9 euron terassin ja majoituimme siihen. Teki ihan hyvaa tosiaan viettaa se paiva makuuasennossa, lukea Ranskan historiaa, kuunnella musiikkia, katsella ohi vellovaa laskivuorta ja saksalaisia silikonitisseja. Pisteet sille pikkupojalle, joka tulitti unen ja valveen rajamailla haahuilevaa Hetskua vesipyssylla...

Terassilta sai ruokaa ja juomaa, joten sielta ei tarvinnut poistua mihinkaan, paitsi hakemaan Kanarian saarten loivaliikkeisinta tarjoilijaa. Kavin kuitenkin pienella rantakavelylla, vaistelemassa sita ohi vellovaa laskivuorta ja miljoonia saksalaisia silikonitisseja. Massaturismi on ekologisempaa kuin neitseellisten, ylikansoittamattomien rantojen tarvays, mutta ei se kavely silti paljon mielta ilahduttanut.

Kotimatkalla kiersimme Meloneras-nimisen paikan ostoskeskittyman lapi ja ostin Aksulle, kaksihampaiselle veljenpojalleni, tuliaisen. Sitten menimme hotelliin, jarjestimme yhden siiderin ja pikkunaposteltavan voimin illallisen ja noin kello yhdeksalta olimme valmiit nukkumaan. Keski-ikaistymista tai elimisto Moskovan ajassa.

Joka tapauksessa oli kiva herata aamulla puoli seitsemalta ja lahtea lenkille. Liikenteessa oli lisakseni vain muutama eramaaketun nakoinen keski-ikainen miesholkkaaja ja pari aikaista lintua. Holkottelin meren rantaan, auringonnousu ja autio Atlantti olivat kauniita katsella.

Loma on puolivalissa. Olen siihen tyytyvainen, on ollut ihanaa rentoutua, aurinko ja lampo ja rento puuhastelu ovat tervetulleita. Nyt olemme tulossa aamiaiselta ja menossa markkinoille. Olen edelleen valkoinen kuin kalkkilaivan kapteeni, kiitos suojakerroin 20:n. Ainakaan en ole palanut.

On silti todettava, etta Playa del Ingles on yksi ehdottomasti hirveimmista paikoista, joissa olen ikina kaynyt.