Suoraa huutoa Prechistenkalla

Yksi työkaveri sanoi joskus kauan aikaa sitten näin: "On päiviä, jolloin kaikki venäläiset ovat ryssiä."

Hän ei tarkoittanut sitä kirjaimellisesti, ei minullekaan tulisi mieleen ryssitellä venäläisiä ystäviäni saati nyt oikeastaan muitakaan asemamaan asukkeja. Hän tarkoitti sitä, että kun asuu ja elää Venäjällä, tulee väistämättä eteen päiviä, jolloin Venäjään uupuu, väsyy ja kyllästyy. Totaalisesti.

Tajusin Berliinissä lentokenttäbussissa, että tämä on se todellisuus, missä minä olen kotonani. Siisti bussi, joka kulkee aikataulun mukaisesti. Joka lähtee pysäkiltä, jonne johtavat selkeät opasteet. Jossa maksetaan ennalta ilmoitetun tariffin mukaan. Jota ei pakata niin täyteen, että kyytiläisten täytyy hengittää toistensa kitarisoihin. Jonka hajotessa kesken kaiken paikalle tulee aikataulun mukaan seuraava bussi, jolla voi jatkaa matkaa.

Ja se todellisuus on aika kaukana minun tämänhetkisestä kaoottisesta, likaisesta, törkyisestä, sekavasta, huonosti opastetusta todellisuudestani. Jossa bussit kulkevat miten sattuu, jossa joka paikassa on ainakin lumisadepäivinä suolansekaista, kenkien saumat irrottelevaa loskaa kainaloihin asti, jossa pääkaupungin ykköslentokentän kansainvälisen terminaalin vessaan ei voi mennä yökkäilemättä, jossa ihmiset tungeksivat reviirini sisäpuolelle lupaa kysymättä hieltä ja valkosipulilta haisten ja jossa keskellä elinympäristöä hurisee 16-kaistaisia mottoriteitä joilla saa ajaa kahtasataa kenenkään siihen mitenkään puuttumatta.

Eilen väsyin Moskovaan. Totaalisesti.

Tänä aamuna paistoi aurinko ja tuntui paljon paremmalta.

---------

Tänään soi Kotiteollisuuden Vuonna yksi ja kaksi. Hyvää kuunneltavaa silloin kun kaikki mättää.