Kuten kaikki jo tietävät, kävin viikonloppuna Berliinissä olemassa onnellinen.
Berliinin taivaan alla satoi vettä. Välillä kaatamalla, välillä hissukseen tihuuttaen, kuitenkin koko ajan niin että tukka meni kiharaan prinsessakruunun alla. Se tarina ei oikeastaan kuulu tähän, mutta koska jotakuta saattaa kuitenkin kiinnostaa, miksi tallustin viikonlopun ympäri Berliiniä paperikruunu päässäni, löytyy jonkunlainen selitys asiaan täältä.
Asuimme pienessä hotellissa Checkpoint Charlien vieressä, neljä metriä korkean hotellihuoneen sänky toisti yhä kaupungin jakoa itä- ja länsipuoleen. Niiden välissä ei ollut muuria vaan The hole of Berlin. Ensimmäinen yö nukuttiin sen länsipuolella, seuraava idässä. Aamiaiseksi syötiin suklaata. Loppuaika käveltiin sateessa, istuttiin kahviloissa, ajettiin maailmanpyörällä ja ihmeteltiin. Berliiniä, itseämme, toisiamme, ja ihmisten tarvetta rakentaa muureja ympärilleen. Sekä vähän myös assyrialaisia palatseja ja oivasti nimettyjä berliiniläisravintoloita.
Ja kun lauantai-iltana oli löytynyt se täydellisen meluisa, lämmin ja rento ruokapaikka, kun edessä oli lautasellinen makkaraa ja hapankaalia ja oluttuoppi ja vastapäätä maailman ihanin mies, kun ihan kaikki oli ihan liian täydellistä ollakseen totta, alkoi ravintolassa soida James Bluntin You're Beautiful. Silloin piti katsahtaa ympärilleen ja tsekata, missä ovat kamerat.
Berliinin taivaan alla -elokuvasta kerrotaan sen kotisivuilla näin: "The sky over Wenders' war-scarred Berlin is full of gentle, trenchcoated angels who listen to the tortured thoughts of mortals and try to comfort them."
Hmm. Takki on, siivet puuttuu.
Viikonlopun ainut miinus: Kun tuijottaa haltioituneena kahden vuorokauden ajan pää takakenossa noin kahden metrin korkeuteen, tulee niska ihan pirun kipeäksi.
---------
Tänään soi edelleen siitä amerikkalaisserkku-elokuvasta lainattu Goo Goo Dollsien Iris. "When everything seems like the movies..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti