Vuosi lisää viisautta

Kirjoitin viime vuonna 31-vuotissyntymäpäiväni aattona melko merkitykselliseksi muodostuneen blogitekstin, johon olen viitannut ennenkin. Ehkä nyt on hyvä hetki kirjoittaa siitä, miten tänään saamani syntymäpäiväonnittelun mukaisesti vuosi lisää viisautta:

Tänäkin vuonna kävelin väsyneenä kotiin syntymäpäivän aattoyönä. Kello oli puoli kolme, koti on eri kuin viime kerralla, siistimpääkin siellä on, mutta olohuoneen ikkunalla palaa edelleen se sama vanha joulukynttelikkö. Taapersin kotiin työpaikan hauskoista pikkujouluista, vuorokauden vaihtuessa työkaverit kajauttivat ensin paljon onnea vaan, sen jälkeen Krokotiili Genan syntymäpäivälaulun, ja sen jälkeen Hetsku-DJ kajautti vielä ilmoille stereoista yksityisonnitteluna Zen Cafén Satavuotiaan. Kotiin päästyäni menin suoraan nukkumaan enkä pohdiskellut juurikaan sitä, millaista elämäni on ja millaiseksi kuvittelin sen muodostuvan. Pohdiskelen sitä sen sijaan nyt.

Viime vuonna huokailin sitä, että onnellisten tähtien alla syntynytkin joutuu kohtaamaan kipeitä ja vaikeita asioita. Sitten, eräänä yönä, nostin katseeni ja näin taas tähdet. Siellä ne edelleenkin ovat, loistavat mustimmassakin yössä, eivätkä koskaan lakkaa niin tekemästä. Eivät ne toki pysty kuin mykkänä seuraamaan kaikkea sitä, mitä niiden alla tapahtuu. Mutta ne voi nähdä kun vain muistaa välillä nostaa katseensa ja vilkaista öiselle taivaalle.

Moskovaan muutto on saanut minut huomaamaan senkin, että jokaisessa paikassa, jokaisessa uudelleen aloitetussa elämässä löytyy ympärille nopeasti se valiojoukko omia ihmisiä. Osa vanhoja, aikaisemmista elämänvaiheista mukaan tarttuneita. Osa uusia, sellaisia joista tietää että nämä tulevat pysymään. Osa sellaisia, jotka kuuluvat tähän elämään eivätkä seuraa seuraavaan. Ja se, mikä seuraa elämästä toiseen, on hämmentynyt kiitollisuus siitä, että ne kaikki ovat. Juuri sellaisina kuin ovat.

Kiinnostava kansainvälinen työ on muuttunut entistä kiinnostavammaksi ja entistä vaativammaksi. Se uhkaa välillä nielaista koko muun elämän, mutta se myös antaa kahmalokaupalla takaisin. Ja kiinnostavan kansainvälisen työn mukana seuraa kiinnostava kansainvälinen elämä. Ei helpoin mahdollinen, ei itsestäänselviä valintoja sisältävä, ei sellainen, jonka vuoksi ei tarvitsisi tehdä uhrauksia. Mutta kiinnostava ja kansainvälinen, kiistatta. Ja juuri oikea sellaiselle, joka sellaista haluaa.

Vuoden verran viisastuneena tiedän nyt ainakin yhden asian, jota en vielä viime vuonna tiennyt. Monet osaavat sen myötäsyntyisesti, minun piti se opetella vaikeimman kautta. Se on kompromissien ja tyytymisen ja paremman puutteessa -ratkaisujen läksy. Läksy siitä, että lähelleen on viisasta päästää ja lähellään viisasta pitää vain ihmisiä, jotka pyrkivät särkemisen sijasta säilyttämään ehjänä. Omien rajojen asettamisen läksy, ja oman tahdon kuuntelemisen läksy.

Ja sen läksyn minä opin. Ja olin välillä surullinen niiden puolesta, jotka jäivät oppimisprosessini jalkoihin. Kunnes opin ja minulle opetettiin, että luusereiden painikerho osaa kyllä pitää huolen itsestään ja sai korkeintaan sen, mitä ansaitsikin.

Ja nyt olen tässä. Taas vuoden verran paremmin itseeni tutustuneena. Ja ehkä lopultakin hitusen verran vähemmän huolissani siitä, mitä haluan ja varsinkin siitä, kuinka sen saan. Hitusen verran viisaampana elämään tässä hetkessä. Ei enää eilisessä, ei vielä huomisessa. Juuri tässä. Välillä vailla ja ilman, välillä ylenpalttisesti. Kuitenkin tässä.

Ja tässä on nyt hyvä.

---------

Tänään ei soi se viime vuoden biisi, missä alakulo oli seurana haikeuden. Tänään soi CMX:n Keskellä. Siinäkin on haikeus, mutta haikeuden rinnalla on pois nukuttu suru.