tiistai 18. joulukuuta 2007

Haaveista totta


Olen pienestä pitäen halunnut omistaa erään esineen, ja laittaa sen olohuoneen ikkunalle. Sellainen esine oli myynnissä naapuritalon sisustusliikkeessä ja sitä ikkunan läpi koko syksyn ihastelin.

Syntymäpäivänäni marssin sisustusliikkeeseen, ladoin visakortin pöytään ja hetkeä myöhemmin kävelin kotiin suurehkoa rahasummaa köyhempänä, perässäni mies joka kantoi varovasti kaksin käsin ostostani. Tajusin vasta kotimatkalla että kyseinen kapistus on ehdottoman epäkäytännöllinen eikä ainakaan sovi ihmiselle, joka työkseen muuttelee maasta toiseen. En antanut sen häiritä, kaipa kaikki tarpeellinen kuitenkin mukana kulkee.

Ja nyt minulla on olohuoneeni ikkunalla purjelaivan pienoismalli. Ison purjelaivan iso pienoismalli. Ihastelen sitä iltaisin ja mietin, että jotain turhiakin asioita pitää välillä hankkia vain sen vuoksi, että ne ovat kauniita.

Taannoisen syntymäpäivän kruunasi Hetskulta ja Kossulta saatu Peugeotin pippurimylly. Tässä käy pian niin, ettei elämässä ole kohta enää mitään tavoiteltavaa.



---------

Tänään soi Scandinavian Music Groupin Ei mulle riitä. Ehkä purjelaiva ja Peugeotin pippurimylly kuitenkin.

Ei kommentteja: