Yksien tyttöjen (alle)kirjoituksia

Zemfira-jatkokertomus jatkuu. Tietenkin, koska se on jatkokertomus.

Omistan kaikki Zemfiran julkaistut levyt sekä muutaman piraattikokoelman. Kävin sunnuntaina lähikauppani kyljessä olevassa levykaupassa ostamassa sen edellä mainitun Tarkovskin Stalkerin, ja ostin samalla Zemfiran live-DVD:n. Jotta voisin katsoa sitä uudella DVD-soittimellani, tietenkin. Uusi DVD-soittimeni on tällä hetkellä universumini keskus.

DVD:t ovat siitä hankalia kapineita, että niissä on ne typerät maakoodit, jotka aiheuttavat hankaluutta ainakin ekspatriaateille ja luultavasti kaikille muillekin. Lukemattomista aikaisemmista maakoodivahingoista viisastuneena ostan ainoastaan maakoodilla ALL varustettuja levyjä. Zemfiran livetaltiointikin oli ALL, mutta kun sinkautin levyn sisään soittimeen, alkoi se närkästyneesti vaatia tsekkaamaan alueellisia asetuksia eikä suostunut näyttämään mitään. ALL ei siis ollutkaan ALL.

Joten eilen puoli kahdeksalta illalla päättyneen työpäiväni jälkeen rahjustin reppu selässä, repussa Zemfiran live-DVD, takaisin levykauppaan ja ilmoitin, että valitettavasti typerä suomalainen DVD-soittimeni ei suostu pyörittämään vielä typerämpää venäläistä DVD-levyä, koska maakoodi ei olekaan ALL vaikka niin luvattiin. Kaikki levykaupan 19-vuotiaat myyjät kerääntyivät ympärilleni asiaa ihmettelemään. Heitä oli noin viisitoista. Vihdoin yksi heistä totesi, että voivat joko vaihtaa levyn tai antaa rahat takaisin. Halusin rahat takaisin, koska epäilin, että sama ALL ei ole ALL -ongelma on kaikissa muissakin Zemfira-livetaltioinneissa. Kysyttiin, onko minulla passia. Ojensin sen yhdelle 19-vuotiaalle myyjälle. Hän tuijotti sitä hetken, kutsui kaikki muutkin noin neljätoista myyjää ihmettelemään suomalaista passiani, ja totesi sitten, että ei tämä kelpaa, tämä ei ole venäläinen dokumentti. Kaivoin seuraavaksi esiin venäläisen henkilöllisyystodistukseni, joka kelpasi, vaikkei ollutkaan venäläinen passi. Hyvä niin, sellaista minulla ei olisi ollutkaan.

Ja nyt seuraa tarinan kliimaksi: saadakseni takaisin 299 ruplaa eli noin 9 euroa toimimattomasta DVD-levystä minun tuli allekirjoittaa kolme (3) A4-kokoista dokumenttia, jossa tunnustin ensin ostaneeni tuotteen, sen jälkeen tekeväni siitä valituksen, koska se ei toimi haluamallani tavalla, ja lopulta saavani takaisin maksamani rahasumman ja palauttavani tuotteen. Tämä kirjallinen operaatio kesti edellä mainittuine passinihmettelyineen noin 20 minuuttia ja työllisti kaksi levykaupan myyjää sekä sai loppujen noin kolmentoista jakamattoman huomion.

Tehokasta.

Ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen, miten monimutkaista on saada takaisin pankkiautomaatin anastamat 3000 ruplaa. Tai avata venäläinen pankkitili. Ensin mainittu operaatio vaati noin seitsemän allekirjoitusta, jälkimmäinen ranteen vahvuisen nipun paperia ja ainakin seitsemänTOISTA nimmaria eri puolille paperinivaskaa.

Johtopäätös: sähköinen allekirjoittaminen tulee tämänhetkisen perusteella Venäjällä käyttöön ehkä joskus 3000-luvun puolivälissä.

---------

Tänään soi Ultra Bran Kirjoituksia. Surullisiakin juttuja.