Islantilainen sopraano ja asiakaspalveluasenne

Kävin eilen kuuntelemassa ystävällisten islantilaisten kutsumana heidän maannaistaan, joka esiintyi pianon säestyksellä Venäjän musiikkiakatemian nostalgis-rähjäisessä konserttisalissa. Konsertti oli täydellinen: halusin tehdä Jotain Muutakin Kuin Töitä, lippu oli siis ilmainen ja saapui työpaikalla omalle pöydälle ilman hankkimisvaivoja, haukkasin haltuun taas yhden palan Moskovaa kun suunnistin uuden Arbatin taakse musiikkiakatemian saliin, ja itse konsertti ja sopraano Sigrún Hjálmtýrsdóttir olivat erittäin positiivisia kokemuksia. Pidän yleisesti ottaen enemmän mieskuoro-tyyppisestä laulannasta kuin naisten korkealentoisesta kiekumisesta, mutta islantilaisella sopraanolla oli kaunis, lämmin ääni ja varsinkin hänen esittämänsä islantilaiset, Merikantoa muistuttavat pienet laulut olivat kerrassaan sydämeenkäypiä. Ja säestäjä, Reykjavikin konservatorion professori, muistutti Vompelit-kirjan isosetä Bulgariaa eli oli hyvin sympaattinen hahmo.

Konsertin jälkeen menin Dom Knigiin, yhteen Moskovan isoimmista kirjakaupoista, joka on auki yhteentoista illalla, koska halusin ostaa uuden Citizen K -lehden, koska se ilmestyi eilen, ja koska sen välissä on uusi Zemfiran levy, joka ilmestyy levykauppoihin vasta perjantaina. Monta hyvää syytä siis, semminkin kun Zemfira on venäläinen suosikkiartistini, jotakin Maija Vilkkumaa meets Jonna Tervomaa -osastoa ehkä. Lehtihyllyssä oli noin miljoona lehteä, mutta Citizen K ei sattunut silmään. Menin kysymään myyjältä, että anteeksi mutta olisikohan teitä mahdollista vaivata sen verran että osaisitteko kertoa että löytyisikö teidän valikoimistanne tällaista uutta lehteä kuin Citizen K. Myyjä tuijotti minua kuin lehmä uutta porttia ja totesi sitten, että siinä ne lehdet on kaikki hyllyssä, jos tuon niminen lehti on hyllyssä niin sitten se kuuluu valikoimiin ja jos ei ole, niin sitten ei kuulu.

Steppailin vielä hetken lehtihyllyn äärellä ja mietin, kannattaako tässä tilanteessa alkaa kiljumaan asiakaspalveluasenteesta tai siitä, miten ihmisten kysymyksiin kuuluu vastata. Totesin lopulta, ettei maksa vaivaa, ja poistuin kaupasta pettyneenä ilman levyä. Tallailin kotia kohti pitkin Arbatia, joka näyttää iltavalaistuksessa erehdyttävästi Las Vegasilta, kunnes tulin perunakioskin kohdalle. Oli nälkä, päätin ostaa perunakioskissa myytävän toastin mukaani kotimatkaa piristämään. Myyjä totesi minulle heti alkuun, että dievushka, ottakaa toki mieluummin peruna, se on paljon terveellisempi ja ravitsevampi. Tämän jälkeen hän markkinoi minulle perunaan täytteet, ekstralisäkkeeksi vielä paahdettua sipulia, kyseli haluanko syödä pottuni nyt vai vasta kotona, pakkasi sen huolellisesti, oli koko toimituksen ajan suorastaan äidillisen ystävällinen ja kohtelias, ja toivotti vielä turvallista kotimatkaa kun käännyin pois kioskin luukulta perunakasseineni.

Peruna tosin ehti jäähtyä sillä aikaa kun odotin kehällä trollikkaa numero 79 puolen tunnin ajan, koska trollikka numero 79 on siitä merkillinen julkinen kulkuväline, että se kulkee vain silloin kun en tarvitse sitä mihinkään.

---------

Tänään soi islantilainen, Oskar Merikanto -tyyppinen laulumusiikki.