Snadisti dille

Tapasin lauantaina ihmisen, jonka olin nähnyt edellisen kerran Helsingissä kauan sitten. Elämät ovat kuljettaneet meidät sattumalta taas samaan kaupunkiin joko suorinta tietä tai Atlantin takaa, joten pitkällisen aikataulujen yhteensorvaamisen jälkeen menimme lauantaina ylitöiden jälkeen yksille. Yksistä tuli kolmet ja sen jälkeen yhdistimme vielä molempien sosiaaliset ympyrät Hetskun kotibileisiin.

Olen vieläkin vähän ihmeissäni tuosta tapaamisesta. Tai en niinkään tapaamisesta, vaan siitä, miten paljon omat kokemukset muuttavat sitä tapaa, millä katsomme toisia ihmisiä. Mielikuva, vahvakin sellainen, voi muuttua sekunnissa kun vuosien ja kuukausien kutomat verkot tipahtavat silmiltä ja toinen seisoo edessä kokonaisena ihmisenä, ei enää pelkkänä ajatusrakennelmana. Ärsyttävästä vittupäästä voi paljastua fiksu ja mukava ihminen. Ihanasta voi tulla ihan tavallinen. Kivasta kaamio. Sama ihminenhän se on, pohjimmiltaan, tietenkin omien vuosiensa ja kuukausiensa, kokemustensa ja kommelustensa muovaama. Mutta silti sama. Ja sama minä sitä toista katsoo, muttei kuitenkaan yhtään sama, vaan jotenkin ihan erilainen.

Minä en ole enää se, joka olin huhtikuussa 2006. Vuoden päästä en ole enää sekään, joka olen nyt, tämä moskovalaisen 2007-vuoden lokakuun kaatosateessa tallustelija. Mistä tiedän, millainen olen vuoden tai viiden tai viidentoista kuluttua, mitä sitten haluan ja mitä toivon ja pelkään? Kuka minua miellyttää ja kuka on snadisti dille?

Ei sitä mistään voi tietää. Siksi tässä hetkessä eläminen on se, mitä pitää opetella pontevasti. Pontevammin kuin venäjän liikeverbejä.

---------

Tänään soi Jonna Tervomaan Suunta muuttuu. Ja joku mun lampaat sekoittaa.