Ei auttanut kuvallisten postikorttien teoria. Bloginpäivitystiheys ei kasvanut. Nyt istun kuitenkin työpaikallani vankina odottamassa, että tapahtuma, jonka takia on koko päivä ja ilta sinkoiltu sinne tänne ja puhuttu kaikissa puhelimissa yhtä aikaa, alkaisi tapahtua ja pääsisin netittömään kotiin. On siis aikaa myös blogille, kerrankin.
Ajattelin viettää rauhallisen, aktiviteeteista vapaan viikonlopun, pestä vähän ikkunoita ja tuumiskella vähän elämääni. Ja valmistaa makaronilaatikkoa. Eipä tullut pestyä, tuumiskeltua eikä valmistettua, mutta tulipa vietettyä mukava viikonvaihde. Lauantaina edellä mainitut tervehenkiset askareet torpedoi aamulla saapunut kutsu lähteä autoretkelle Abramtsevoon. Ilma oli kuin morsmaikko, joten mielelläni hylkäsin ikkunanpesun ja auton kyytiin hyppäsin. Pienenä ihmeenä voi pitää sitä, että päädyimme kuin päädyimmekin kolmen tunnin ruuhkassa matelun jälkeen perille noin 50 kilometriä Moskovasta sijaitsevaan, vähän meidän Tuusulanjärveä vastaavaan taiteilijakartanoon - paikalliselta ravintoloitsijalta saamamme opaskartta kun oli tätä luokkaa:
Abramtsevossa oli kauniita puurakennuksia, hienoja taideteoksia, massoittain hääpareja ja älyttömän hieno puisto, joka oli ruskassa parhaimmillaan. Kamera unohtui autoon.
Seuraavana aamuna olin taas ryhtymässä ikkunanpesuun, kun kävi kutsu lähteä Tsaritsinoon. Se puolestaan on Moskovassa entisen heilani kotinurkilla sijaitseva kesäpalatsialue, jossa en heilasta huolimatta ole tullut koskaan käyneeksi. Metroilin siis innolla tapaamispaikalle. Pari muutakin moskovalaista oli keksinyt, että kyseinen puisto on kiva paikka viettää aurinkoista syyskuun sunnuntaita:
Väkeä oli sen verran rutkasti, että hetken nurtsilla istuskelun jälkeen totesimme suomalaista korpisielua korpeavan moisen tungoksen ja siirryimme kohti väljempiä puistoja, nimittäin Kolomenskojeen. Sekin on entinen palatsialue Moskovassa, nykyisin oikeinkin viehättävä puisto varsin lyhyen matkan päässä keskustasta. Siellä oli vähemmän ihmisiä mutta enemmän mäyräkoiria kuin Tsaritsinossa.
Vegetaristien syysretki päättyi sitten lopulta tähän:
Lihaa. Nam.
Mahat täynnä sashlikkia läksimme valumaan koti metroa. Näimme vielä ennen puistosta poistumista talon, jota peiteltiin juuri höyhenillä:
Miksi, oi miksi? En minä vaan tiedä.
Tämä on Venäjä. Täällä tapahtuu kummallisia asioita.
---------
Tänään ei soi mikään, koska rikkinäiseksi luulemani mutta sittenkin ehjä DVD-soitin-kotiteatteri-musiikinkuuntelulaitteisto saapuu luokseni vasta torstaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti