Tuliaiset tupaan

Ensi alkuun paheksuntaa, itseen kohdistuvaa: Jos on blogi, sitä kuuluu päivittää. Jos tietää, että rakkaat ja läheiset ihmiset kaipaavat kiihkeäasti kuulumisia (tai sitten niillä vain on töissä tylsää, mikä sekin on parempaa hyvempi syy), niitä kuuluu heille tarjoilla.

Sitten seliseli-osuus: Jos ei ole nettiä kotona, on vaikea pitää nettipäiväkirjaa, jos töissäkään ei ole aikaa sen päivitykseen. Semminkin kun on taipumus unohdella muistitikkua sinne sun tänne tai tallentaa muistitikulle kuuluvat blogipäivitykset johonkin netittömän kotikoneen uumeniin. Nettiä taas ei saa kotiin, ennen kuin on toimiva puhelinlinja, koska netti kulkee samaa linjaa pitkin kuin puhelin. Puhelinlinjasta on allekirjoitettu sopimus, mutta kukaan ei tiedä, koska linja yhdistyy. Ihan samalla tavalla kuin kukaan ei tiedä, koska tulee juomavesihana, milloin dvd-soitin korjautuu, verhotangot asentuvat ja palohälyttimet löytävät paikkansa.

Mutta nyt niitä kuulumisia. Järjestin viikonloppuna tupaantuliaiset. Huomasin, että ei 30 hengen kemujen organisointi niin vaikeaakaan ole, varsinkin jos on ystäviä joita voi nakittaa kantamaan kaupasta viinaa. Ja ruokaa. Kumpikaan sortti ei loppunut kesken, vieraat näyttivät viihtyvän, ruoka ja juoma ja YYA-jälkiruoka (venäläisiä konvehteja aaltovaasissa) maittoivat, kaikki kehuivat asuntoani viihtyisäksi, juuri mitään ei hajonnut ja sitä 89 ruplan kenkätelinettä ei lasketa koska se oli jo valmiiksi ihan rempula.

Sain myös ennätyksellisen määrän tupaantuliaislahjoja: Viiniä ja muita pullotteita hyllyllisen, suklaakonvehteja lukemattomissa eri kokoonpanoissa, ruusuja ja muita leikkokukkia, lisäksi sain poliittisen fiikuksen, kirjeenvaihtajasuitsukkeita, ällöromanttisen neuvostoelokuvan, munaleikkurin (vierashuoneeseen juhlien ajaksi muuttanut vuokratyövoima Hetsku kaipasi sitä bileitä edeltävänä aamuna) sekä hienonhienon Moskovan kartan keittiön seinälle. Ja oman momentin valtion ensi vuoden puolustusbudjettiin. Kannattaa siis järjestää tupaantuliaiset, melkein kuin olisi joulu. Lisäksi minulla on nyt korkean tason nojatuoli.

Moskovassa on tänään harmaata, töissä on kiirettä mutta se on kivaa ja osaan jo tehdäkin jotain itsenäisesti, ajattelin nyt mennä pesemään loput kolme ikkunaa mutta en ehkä viitsi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

---------

Tänään soi Ultra Bran Poika vuoden takaa. "Tää menee ihan hyvin."