Vaiherikkautta

Toissapäivänä vielä Helsingissä vastasin kysyttäessä, että päällimmäisenä mielessä ei ole haikeus entisen loppumisesta eikä uuden alkamisen kutkutus mahanpohjassa, vaan stoalaisen tyyni aika aikaa kutakin –ajatus. Tunne siitä, että kävelee konkreettisesti aikajanan katkaisevan poikkiviivan yli, elämänvaiheen vaihtumista merkitsevän. Kun yksi loppuu, toinen väkisinkin alkaa, ja toisinkinpäin, ja toisinpäinkin.

Luin eilen Hesarista jutun miehestä, joka oli ollut samassa työpaikassa 16 vuoden ajan. Luulen, etten koskaan pysty moiseen. Onneksi ei edes tarvitse. Aloin miettiä, olenko tehnyt mitään yhtäjaksoisesti noin pitkään, ja ainoa mieleen juolahtanut asia oli se, että olen ollut muutaman ihmisen kanssa ystävä ainakin noin kauan. Aika pitkänä rupeamana voi pitää sitäkin, etten vuoden -94 jälkeen ole tehnyt päätoimisesti mitään sellaista, mikä ei olisi jollakin tavalla liittynyt Venäjään. Mutta kaikki muu onkin sitten kestänyt paljon vähemmän aikaa. Työsuhteet. Ihmissuhteet. Kiinnostukset. Viehätykset. Mieltymykset. Ilot ja murheet ja suuretkin surut.

Merkityksellinen oli se vaihe elämästäni, minkä jätin taakseni heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 2007. Tiedän, että merkityksellinen on tämäkin, joka nyt on alkanut. Suvantopaikan vuoro tulee sitten taas joskus, myöhemmin, vaikka aikamoista akanvirtaa ne minun suvantonikin ovat tähän asti olleet. Vaiheista koostuvassa elämässä on joka tapauksessa se hyvä puoli, että edellisestä vaiheesta voi ottaa mukaansa uuteen vaiheeseen kaiken sen hyvän, mikä siinä on ollut. Toivoa samalla joidenkin asioiden kohdalla, että ne pysyisivät vielä seuraavassa ja sitä seuraavassa ja kaikissa tulevissakin vaiheissa. Huonoja juttuja ei sen sijaan kannata mukanaan raahata, ja kaapit on helpompi siivota luurangoista kun on muutenkin muuttamassa pois.

Illalla työpaikalta lähtiessä eräs uusi, kohta entinen naapurihuoneen jakaja kävi kysymässä tunnelmia. Kerroin, että eilisen kaaos oli vaihtunut aika huojentuneeksi tuntemukseksi siitä, että kyllä tämänkin avaruustieteen haaran vielä joku kaunis päivä saa haltuun. Pala kerrallaan.

Tämän hyvän päivän päätti kävelyretki Leninin prospektia pitkin Juri Gagarinin patsaalle ja sieltä joen rantaan, tulevaa kenties-kotitaloa arvuuttelemaan. Kaupunki on täynnä humalaisia, raitapaitaisia sinibaretteja, koska kuten kävelevä Venäjä-ensyklopediani viestitti, tänään on laskuvarjo-erikoisjoukkojen juhlapäivä. Hjuva meininki päättämättömästä vesisateesta huolimatta, kadulle kuseskelevat känniääliöt tuntuivat Helsingin jälkeen ihan kotoisilta iltakävelyseuralaisilta.

---------
Tänään soi Jonna Tervomaan Läpikulkumatkalla. Yhdestä elämänvaiheesta toiseen. Eivätpä vielä hetkeen loppuisi, nämä kirjavat vaiheeni.