Oma myrtynyt, kurttuotsainen ja filosofis-pohdinnallinen blogini yrittää kovasti aina välillä olla tilannekoominen. Ei se silti koskaan tällaiseen yllä. Nauroin vedet silmistä roiskuen.
Olen itse saavuttanut vuosien varrella verta, hikeä ja kyyneliä eri ruumiinosista roiskutellen sellaisen venäjän kielen taidon, että jos olen vähänkin vähäpuheisempi, minua luullaan sujuvasti venäläiseksi. Näin on käynyt monta kertaa töissä puhelimessa, ja eilen piti toisellekin Ikean kuskille paljastaa Komsomolskii prospektilla, että itse asiassa nauroin tuolle ZSKA:n ulkomaalaisvahvistuksen autoradiossa tokaisemalle "miksi venäläiset juovat olutta kadulla kello kahdeksalta aamulla" -kommentille niin makeasti siksi, että olen itsekin ulkomaalaisena miettinyt monesti samaa asiaa. Mutta kovin tuoreessa muistissa ovat vielä ne kerrat, kun erään Anskun ja erään toisen Svetlanan kanssa kuljeskelimme pitkin Pietaria kesällä -95 ja joka kerta Svetlanan avattua suunsa ja kysyttyä jotain, minun oli pakko suhista Anskulle "mitäsesano". Tai kun en samaisena kesänä osannut ostaa 150 grammaa suklaakonvehteja vaan sain niitä puolitoista kiloa. Tai kun mietin vakavasti alanvaihtoa kun en lukuisten vuosien yliopisto-opintojen jälkeen onnistunut kirjoittamaan venäjäksi kieliopillisesti virheetöntä "olen siellä ja siellä, tulen silloin ja silloin" -lappua ukrainalaiselle asuinkumppanimummolleni.
Päivän Moskova-kuulumiset: Jälkeen kahden Ikea-reissun, lukemattomien pahvilaatikoiden, imuroinnin ja luuttuamisen, tavaroiden paikasta toiseen siirtelyn ja pikkutunneille valvottujen öiden kotini on valmis. Kreivin aikaan, koska tänä aamuna saapui neljän entisen pietarilaisen retkikunta tarkistamaan Moskovan, uuden kodin ja näillä näkymin myös yhdet australialaisten bileet. Unohtamatta tietenkään Gogol-museota ja Solohovin hukkuvia hevosia, jotka Jii haluaa ehdottomasti nähdä. Katsotaan, onko Moskovakin Rock City.
Päivän Aulis: Huutaa eikä suostu kertomaan syytä. Näyttää osapuilleen tältä silloin kun ei huuda vaan on juuri ryhtymässä haukottelemaan:
Päivän paras filosofinen lausunto tulee Pohojammaalta. Siitä riittää ajatusta vaikka koko viikonlopulle:
"Summa summarum, en tiedä siis vieläkään juuri mitään tärkeistä asioista."
Kukapa tietäisi.
---------
Tänään soi Zen Cafén Omituista. Siinä on kappale, johon kiteytyy kaikki se haikeus, joka aina joskus nousee mieleen kun ajattelee entisiä elämiään. Ja sitten kuitenkin toteaa: "Tämä on kaikki ja nyt, mikään ei voisi olla paremmin." Ja kuten edellä mainittu filosofi joskus vuosia sitten minulle totesi, tähän tilanteeseen on aina väistämättä kuljettu kaikkien niiden edellisten tilanteiden kautta. Eikä tässä oltaisi ilman niitä - ei tällaisena ihmisenä, ei tällaisten ihmisten seurassa, ei tässä kaupungissa eikä tässä nykyisessä elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti