Kun liian paljon asioita alkaa ja loppuu yhtä aikaa, käy niin, että mieli käsittelee vain yhtä isoa asiaa kerrallaan ja muut jäävät suosiolla odottamaan omaa hetkeään. Jos jäävät. Jos eivät jää, alkaa ärsyttää. Mieleen änkevät ylimääräiset ajatukset tukkivat sujuvan liikenteen kuin kehätien ruuhka-aikaan, ja täytyy vähän nurista äitille puhelimen välityksellä. Se helpottaa.
Mutta niin kauan kuin kaikki etenee protokollan mukaan, ei ole hätää. Työasioiden hetkellä ajatellaan työasioita, joita ajateltavaksi piisaakin, ja suljetaan muut asiat totaalisesti ulkopuolelle. Asuntoasioiden hetkellä otetaan käsittelyyn vuokrasopimus, kylpyhuoneen rikkinäinen kaakeli, muuttokuorma ja väärässä osoitteessa sijaitsevat huonekalut. Elämää Moskovassa –hetkinä ajatellan Sinead O’Connorin keikkaa ja fitness-klubin optimaalista sijaintia, luetaan Afishaa, odotellaan nettiyhteyden asentajia ja tutustutaan lähisupermarketin mehuvalikoimiin. Ikävöimisen hetkinä ikävöidään, suunnitellaan mansardikattoista taloa Kirkkonummelle, saadaan väliaikatietoja viisumin ja junalippujen hankinnasta ja lähetetään tekstiviestejä. Paljon tekstiviestejä.
Tulevaisuuden pohtiminenkin yrittää välillä tunkea itseään agendalle, mutta se siirretään Scarlett O’Haran lailla huomisten ajateltavien listalle.
---------
Tänään soi otsikkoelokuvan tunnari, Airin Alone in Kyoto.
