Vedän vanhuksia puoleeni.
Olen tehnyt niin aina. Lapsena se johtui varmaankin tietynlaisesta pikkuvanhuudesta, runsaasta isovanhempien kanssa vietetystä ajasta tai kahdesta, punaisilla nauhoilla solmitusta letistä. Teininä ehkä yhdestä pitkin selkää valuvasta letistä. Nyt aikuisena ehkä siitä, että arvioisin näyttäväni melko vaarattomalta, hetkittäin jopa ystävälliseltä ja muutenkin kirkasotsaiselta.
Niinpä ajaudun Moskovassakin jatkuvasti keskusteluihin mummojen ja pappojen kanssa. Tänään ruokakaupassa keskustelin sujuvasti eri smetanapurkkien hinnoista ja kanta-asiakaskortilla saatavista alennuksista pikkuruisen, valkeaan vanhojen miesten lippalakkiin sonnustautuneen papparaisen kanssa ja etsin pitkään muovirasiahyllystä rasiaa, joka sopisi iloisen ja pyöreän mummelin löytämään iloisenväriseen ja pyöreään kanteen. Emme löytäneet sopivaa rasiaa, mutta erosimme silti ystävällisissä tunnelmissa.
Lähikauppani on vähän kallis mutta muuten miellyttävä, pientä Prismaa vastaava iso supermarket, Ramstore eli Ramppari. Olen jo hankkinut sen kanta-asiakaskortin, jolla sai vähärasvaisimmasta eli kymmenen prosentin smetanapurkista melkein kymmenen ruplaa alennusta. Tänään ostin kaupasta muun muassa kukkamultaa, tuoreen leivän, kokonaisen ananaksen ja kolme rullaa 5,90 ruplan hintaista, hitusen kreppipaperia muistuttavaa Svetogorskii Standart –vessapaperia. Aion viedä rullat tuliaisiksi kyseisen Svetogorskin välittömässä läheisyydessä asuvalle perheelleni.
Lisäksi ostin paketillisen nakkeja. Keitin nakit illalla uudella kaasuhellallani ja testasin samalla hellan toimivuuden. Ainakin toistaiseksi olen hengissä. Hellan kaasujohdossa oli nimittäin reikä – huomasin sen viime viikolla siitä, kun ensimmäistä kertaa käänsin kaasuhanan auki ja kuului epäilyttävää suhinaa. Suljin hanan ja valitin asiasta alakerran vartijamummolle. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, ellei äitin mieltäylentäviä ”kaasu tappaa” –tekstiviestejä oteta lukuun, ja kaasumiehet kävivät vaihtamassa johdon uuteen. Toisin kuin huonekalujentuojamiehet, lukonvaihtajamiehet ja muut asunnossani viime päivinä vierailleet hanslankarit, kaasumiehet olivat täsmällisiä ja ilmaantuivat samalla kellonlyömällä kuin olivat ennalta ilmoittaneetkin.
Arkiset asiat uudessa maassa ja uudessa kaupungissa ovat jännittäviä ja niistä riittää hupia moneksi kuukaudeksi. Eilen pesin ensimmäistä kertaa pyykkiä uudella pesukoneellani, viritin pyykit kuivumaan uudelle, Rampparista hankitulle pyykinkuivaustelineelleni ja tunsin suunnatonta mielihyvää molempien arkistakin arkisempien pikku toimitusten johdosta. Tänään aion vielä pelastaa maailmaa hitusen ja käydä testaamassa kadun vastakkaisella puolella sijaitsevaa, venäläisittäin käänteentekevää keksintöä: automaattia, joka vastaanottaa alumiinitölkkejä ja muovipulloja. Sen pitäisi jopa antaa iloiselle kierrättäjälle rahaakin vastineeksi.
Johtopäätös: kellontarkasti ilmaantuvat kaasumiehet ja kierrätysideologian levittäminen. Moskovasta on tulossa pikkuhiljaa Saksa. Tai no. Kun tänään päivällä tarkkailin tovin joltakin kanssa-asiakkaalta auki unohtunutta pakastekaapin ovea lähimarketissa, kulki joka iikka höyryä ulos puskevan kaapinoven ohi, muutama jopa olkiaan kohauttaen. Ja kuka lopulta sulki oven? Suomalainen mummomagneetti tietenkin.
Lopuksi päivän kylpypuhdas Aulis:
---------
Tänään ei mielenosoituksellisesti soi mikään. Olen kyllästynyt kuuntelemaan musiikkia läppärin surkeista kaiuttimista, tahdon uutukais-megalomaanisen kotiteatteri-musiikinkuuntelulaitteistoni Moskovan tullista!
