Mun elämä

Miten siitä aina tuleekin näin hirveä - sotku?

Ainakin voin mitata elämäni tärkeysastetta siitä kirjoitettujen blogikommenttien määrällä. Tässä ja tässä.

A. Kalashnikov totesi tänään Erottaja Barissa Kaukasuksen matkaa suunnitellessa, että vaihtoehdoton elämä olisi niin helppoa. Mutta ei sellaista kukaan halua. Ja lapsuudenystävän brasilialais-italialainen poikaystävä puolestaan totesi kädet asianmukaisesti puheen tahtiin viuhtoen, että vaikeinta valitseminen on silloin, kun kaikki vaihtoehdot ovat tavallaan hyviä.

Keksin tänä viikonloppuna ainakin kaksi johtoajatusta. Ensimmäinen on se, että olen turvallisesti alentanut itseni työelämämittakaavassa. Todennut, että tässä on se, mihin yllän, en tämän ylemmäs. Kun sitten sanotaan, että yletät vaikka, sanotaanko, koivun latvaan, on se hämmentävää. Ja pelottavaa. Sieltähän voi vaikka pudota.

Toinen ajatus on se, että minun on ihan turha etsiä paria sille itselleni, joka olin 10 vuotta sitten. Koska en ole enää. En lähellekään. Kuka sitten olen? Hyvä kysymys.

Totuus löytynee tuolta ulkoa, Helsingin valoisasta illasta, tai Bar Loosen punaisten tapettikuvioiden sokkeloista.

---------

Tänään soi Suvivirsi.