Sydänkäpysestä ilkeäksi blondiksi

Viime aikoja on leimannut juoksentelu kulttuurin perässä. Kirjaimellisesti.

Viime perjantaina jouduimme, voi voi sentään, vastenmielisen tehtävän eteen: neljä vapaalippua Novaja Operan Salomeen, Korkean Tason paikat, lavalla Cynthia Makris ja muita kotimaisia tähtiä. Ooppera oli konserttiversio, mutta vahva tarina välittyi vähemmilläkin lavastuksilla ja Salomessa oli munaa vaikka useammallekin miehenpuolikkaalle jakaa. Saapuminen oopperaan oli yhdenlainen tarina sekin: syöksyimme työpaikalta laulukerhon jälkeen metroon iloisesti pulisten erään "olettepa te kulturelleja, mulla on viikonlopuksi liput kissateatteriin" -perheenisän saattamina. Metrosta kipitimme Mäkkäriin, jossa survoimme suihimme erinäisiä juustohampurilaisia ja yhden Big N' Tastyn. Sitten vitosvaihde silmään ja hissutusjuoksua kohti oopperaa pitkin peilikirkkaan jään peittämiä Moskovan katuja. Puolivälissä matkaa totesimme, että ehdimme kyllä perille kävellenkin. Samalla hetkellä kunnianarvoisa kääntäjä porhalsi ohitsemme takavasemmalta huutaen "Skumppaa!", ja kiihdytimme taas juoksuun. Lopputulos: ehdimme kuin ehdimmekin kietaista kitusiimme vielä lasilliset Sovetskoje Shampanskojeta ennen esityksen alkua. Hengityksen tasaantuminen kesti puolisen tuntia. Viiden kilometrin kotimatka taittui sekin jalan, mutta kävelyvauhtia. Kossu sai matkalla hivenen yllättäen vavisuttavan Moskova-orgasmin, vaikka itse kukin loskassa kahlatessaan totesi, että aika hieno city tämä on. Aina toisinaan.

Kulttuurimaraton jatkui eilen. Juoksin, edelleen kirjaimellisesti, työpaikalta yhteen teatteriin ostamaan liput huomenna esitettävään Paris-Moskva -nimiseen ensi-iltamusikaaliin. Lippukassa oli auki kuuteen, liukastelin paikalle kahta minuuttia vaille. Pihaa hiekoittanut vanha setä huusi perääni: "Varovasti, sydänkäpyseni, nyt on kovin liukasta!".

Teatterilta numero yksi jatkoin puolijuoksua metroon, jossa rivakka askellus oli pakko ruuhkasyistä vaihtaa etenemiseksi sentti kerrallaan kohti kymmenien metrien päässä siintäviä liukuportaita keskellä tungeksivaa ihmismassaa. Se, joka kehtaa vielä tulla minulle väittämään, että Moskovassa on ihan kätevää ja miellyttävää käyttää metroa, voi itse mennä ruuhka-aikaan maan alle puristumaan puolikuoliaaksi. Herralle kiitos kävelymatkan päässä toisistaan sijaitsevasta työpaikasta ja kodista.

Saavutin teatterin numero kaksi hyvissä ajoin ennen sen lippukassan sulkemisaikaa, noin tunnin metroilun ja tungoksessa hissutuksen jälkeen. Sain liput seuraavan Moskovan-vieraan täälläoloviikonlopuksi Pähkinänsärkijään. Asianmukaista. En yksinkertaisesti kyennyt enää sulloutumaan metroon, joten päätin lähteä kävelemään kohti kotia. Suorin reitti kulki kehätien laitaa. Vartin kävelyn jälkeen keuhkoja pakotti pakokaasujen hengittely niin, että vaihdoin reitin kohti lähintä metroasemaa. Se, joka kehtaa vielä tulla mainostamaan Helsingin ruuhkia ja niiden haitallista vaikutusta ihmisen elämään, voi itse tulla tänne köhimään hengityselimistöään pihalle ruuhka-aikaan eli ympärivuorokautisesti. Herralle kiitos Majakovskajan metrosta, jonne pelastauduin. Pelastautumisyritystä hidasti hihaan kiinni takertunut mummo, joka yritti sitkeästi myydä minulle sadan ruplan hintaista lippua senpäiväiseen Tsaikovskin konserttisalin esitykseen. Mummo ei uskonut kolmea kohteliasta ei kiitosta, neljännellä ravistin sitkeän mummelin irti hihastani ja sain kiitokseksi perääni sähähdetyn "naglaja blondinkan". Naglaja on ilkeä ja blondinka on blondi. Kotiin päädyin ryytyneenä, hikisenä, voipuneena ja pahantuulisena - mutta neljä kulttuurielämystä kassissani.

Tarinan opetus: Moskovassa ei pidä ahnehtia. Yhdet liput yhteen teatteriin on riittävä suoritus yhdelle illalle. Muuten sydänkäpynen kokee metamorfoosin ja muuttuu parissa tunnissa ilkeäksi blondiksi.

Muita uutisia: minä ja veljenpoika Aksu syödään molemmat nykyisin puuroa. Enemmän tai vähemmän hyvällä ruokahalulla.

Ja yöt menevät edelleen molemmilla enemmän tai vähemmän kukkuessa.

---------

Tänään soi Robert Plantin ja Alison Kraussin duettolevy Raising Sand. Juuri niin kaunista ja lempeää kun Pietarista luvattiinkin. Kiitos vinkistä.