Koti-ilta

Kaikki sinkut haikailevat aina koti-iltojen perään. Siis sellaisten, että toinen tuo toiselle ihan tosta vaan spontaanisti ruusuja työmatkan varrelta, sitten tehdään yhdessä ruokaa jutustellen päivän tapahtumista, avataan ehkä viinipullo, katsotaan vaikka hyvä elokuva yhdessä.

Mitä sitä suotta haikailemaan. Täydellisen koti-illan voi hyvin toteuttaa myös sinkkuna, ainakin jos on Hetskuja lähipiirissä. Oli ruusut, oli viini, oli kokkaus, oli maissi-porkkanakeittoa alkuruuaksi ja punajuuripihvejä kera Waldorffin salaatin pääruuaksi ja Pancho-kakkua ja teetä jälkiruuaksi.

Ei ollut hyvä leffa. Siitä on jo kirjoitettu arvostelu täällä. Jos katsoo elokuvaa hidastuksella, näkee minun vilahtavan niin, että saattaa jopa tunnistaa. Oli sydäntäsärkevää katsella suurin toivein elokuvan äärelle asettuneen toverin illuusioiden murskautumista. Lähes kaikki henkilöhahmot olivat ihan vääränlaisia, puolet kirjan tapahtumista oli korvattu jollain omituisilla, tarinaan kuulumattomilla ja ihan väärän kuvan henkilöiden suhteista antavilla kohtauksilla. Helsinki näytti kyllä kauniilta, mutta silti jotenkin kuorelta. Ja alussa ilahduttanut Kari Heiskasen persekin vaihtui puolessa välissä elokuvaa kitkeräksi toteamukseksi: "Tuo mies näyttää välillä ihan silliltä."

Pettymystä piti lievittää katsomalla puolet Timo Koivusalon Kalteva torni -elokuvaa. Siitä tuli parempi mieli. Mieltä parantaa entisestään tietoisuus siitä, että Miska-karhukassissa kannettiin tänään töihin muovirasioissa maissi-porkkanakeittoa, punajuuripihvejä, Waldorffin salaattia ja kolme neljäsosaa Pancho-kakusta. Kerrankin osasimme valmistautua työmaaruokalan kiinnioloon oikein.

---------

Tänään pitäisi soida Miljoonasateen Marraskuu, mutta sitä ei löydy levyvalikoimista.