Ehkäpä

Laskeskelin juuri työskennelleeni tällä viikolla noin kahden viikon edestä, siis tunneissa mitattuna. Miksei viikonloppu sitten ole nelipäiväinen? Häh.

Kun ensin tapahtuu jotain oikein kivaa, ja tuntuu oikein kivalta, on naamalle rävähtävä tiskirätti-arki tietysti sitäkin ankeampaa. Ei tapahdu mitään kivaa, sen sijaan tapahtuu katastrofeja, kello 4.28 aamulla soivia työpuhelimia, pitkälle iltaan venyviä päiviä, kiirettä, sotkua, hässäkkää ja härdelliä. Ei tunnu yhtään kivalta, tuntuu ei-miltään. Korkeintaan tuntuu siltä, että kaipaa nukkumaan.

Ja Moskova-joen vartta laahustaa pimeässä vuorokaudenajasta riippumatta Laurakaisa, jota kohtalo vielä kehtaa ivata katkaisemalla vaalipäivän kunniaksi siltä kotoa lämpimän veden. Eikä se tiedä mitkä hanat pitää avata ja mitkä sulkea, ennen kuin sen kuumavesiboileri alkaa toimia.

---------

Tänään soi Ismo Alanko Säätiön Ehkäpä elämä onkin vain sitä miltä tuntuu. Ja väsynyt todellisuus hiljaa ohitsemme ontuu.